Näin on varmaan parasta

Viime postauksesta on jo luvattoman kauan. Olen tässä ensimmäisen kunnollisen kouluviikkoni aikana miettinyt blogini tulevaisuutta, ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä että uudet elämänkuviot vievät niin suuren osan kapasiteetistani, että blogi laitetaan nyt jäihin. Pidän kyllä edelleen kirjoittelusta, mutta liian laiska kirjoitustahti alkaa ärsyttää jo itseänikin - mielestäni hyvä blogi päivittyy usein. ;)

Kiitos kaikille kommentoineille ja minua tukeneille! Koskaan ei tiedä missä vielä törmätään, oikeasti tai blogisfäärissä...

Helsinkiläistymässä

Niin se koulukin vain alkoi pitkästä aikaa. Eilen oli ensimmäinen päivä, ja vähitellen alkaa jo tuntua ammattikorkeakoululaiselta. Ryhmäni vaikuttaa mukavalta, opettajat asiantuntevilta ja kouluympäristö viihtyisältä. Kivaa puhua taas englantia. :)

Opiskelun alkaminen tietää myös sitä, että vireystila pitkien päivien jälkeen ei ole korkeimmillaan, joten kämpän järjestelyä tulee harrastettua hieman nihkeästi. Intoa kyllä riittäisi, mutta voimavarat ovat valitettavan rajalliset... Vaan eiköhän se tästä iloksi muutu kun aikaa hieman kuluu ja univelat saadaan kuitattua.

Tällaisen muuttokuorman kanssa lähdimme matkaan - fillaritkin vielä sidottiin peräkärryn eteen.

Ja tältä näytti keittiömme vielä sunnuntaiaamupäivänä. Huomaa ikkunoiden läpinäkyvyysaste.

Matematiikan ja muutonjälkeisen järjestelyn yhteys

Eilen kello kolmen maissa kurvasimme muuttokuorminemme uuden kotimme pihaan, ja samaan aikaan saapuivat paikalle muuttoavuksi myös vanhin veljeni ja tämän ystävä. Pojat tempoivat painavimmat kamat toisessa kerroksessa sijaitsevaan kämppäämme: sohvan, kaapit, pyykkikoneen ja sellaiset nimittäin. Itse keskityin hieman kevyempiin lasteihin, sekä laatikoiden ohjaamisen oikeisiin kohteisiin, sillä yksin minä tiesin mitä kussakin piili. Koko kuorman roudaamisessa kesti vain tunti, mikä oli mielestäni kelpo suoritus. Kuvia kamanpaljoudesta seuraa myöhemmin.

Urakan jälkeen hörpimme kahvit ja kävimme porukalla läheisessä pikaruokalassa ahtamassa murua rinnan alle, mieheni laskuun. Jyrki ja Jussari olivat todella suuri apu, sillä kahdestaan olisimme ensinnäkin kuluttaneet tehtävään rutkasti enemmän aikaa, enkä edes jaksa uskoa että habani olisi riittänyt moiseen. Kiitos, jätkät!

Illalla armas insinöörini kasasi olohuoneen työpöydän ja viritti sille läppärinsä sekä hoiti nettiyhteyden kuntoon - tärkeysjärjestys ennen kaikkea. ;) Hän myös asensi olohuoneen kattolampun, joten emme joutuneet kärvistelemään silkkojen pikkuvalaisimien kajossa. Sillä välin minä sijasin meille pedit ja pesin makuuhuoneen tavattoman saastaisen ikkunan joka mahdolliselta puolelta, ja lopuksi ripustin luukun peitoksi ensimmäiseksi laatikoista löytämäni verhot ainakin näin väliaikaisesti.

Paljon muuta emme sitten jaksaneetkaan touhuta. Hyvä kun joka huoneessa mahtui kääntymään kaikkien laukkujen ja lootien keskellä. Suuren osan vaatteistamme heitin sohvalle, ihan vain siksi, että sitten ne on pakko jaksaa viikata kaappeihin pois silmistä ja tieltä. Pikku triviatietona voisin paljastaa, että herra on vaatteiden suhteen paljon "rikkaampi" kuin rouva - hajosin jo pakkaamisvaiheessa joka puolelta esiinpursuaviin kuteisiin, ja varmasti ehdin vielä kohotella verenpainettani laskostelemisen lomassa. Aion vaatia tyyppiä suorittamaan kokonaisvaltaisen ryysyinventaarion mitä pikimmiten. ;)

Tänä aamuna yhdeksän maissa mieheni lähti ajamaan vanhemmiltaan lainattua autoa ja peräkärryä takaisin Pohjanmaalle, ja palaa illaksi kotiin junalla jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Itse aloitin keittiön raivaamisen astioiden kaapittamisella sun muulla (ihan oikeasti) mukavalla. Nyt lattia on jo aivan selvä laatikoista ja minä ylpeä itsestäni.

Kyökissä on muuten muuan mahtava puoli, jonka äsken tajusin: tasojen yläpuolella on liesituulettimessa sijaitsevan lisäksi kolme loisteputkivalaisinta, ja pistorasioita puolentoista metrin korkeudelta paikansin kokonaiset kaksitoista kappaletta. Ihanaa!

Muuttojärjestelyssä ja matematiikassa on se yhtäläisyys, että pitkälle edetäkseen on ensiksi käytävä läpi tiettyjä perusvaiheita. Tavaroita ei voi tunkea likaisiin kaappeihin, vaan kaapit on ensiksi siivottava, eikä prosenttilaskuja voi älytä ennen kuin on sisäistänyt kertolaskennan salat. Simppeliä ja loogista, mutta välillä ärsyttävää.

Pakkaamisesta

Ylihuomenna siis muutto pääkaupunkiin. Pakkasin aamupäivällä suurimman osan astioistamme laatikkoihin, ja kohta jatkan taas. Täytyi välissä pitää paussia kaverin kanssa kaupungilla kahvitellen. ;)

Pakkaaminen ei lukeudu mielipuuhiini, mutta onneksi nyt ei tarvitse niinkään miettiä mitä pakata. Tietysti osa kamoista lentää tunkiolle tai kirpputorille tai vanhempien luokse säilöön, tai löytää uuden kodin vaikkapa sisaruksen luota. Melkein kaikki on kuitenkin tulossa mukaan, joten ei tarvitse suorittaa samanlaista pohdintaa kuin vaikkapa etelänmatkalle lähdettäessä. Sitä paitsi olen omat romuni lapsuudenkodissani jo selvittänyt - enää pitää laatikoida täällä väliaikaisessa asumuksessamme lojuvat objektit.

Hyvin saa muuten ajan kulumaan epäolennaisten asioiden parissa silloin, kun tarkoituksena olisi tehdä jotain aivan muuta...

Autoon ahtautuneena. Voinette kuvitella, että tuon puvun kanssa oli naistenhuoneessa käynti melkoista keinottelua.

Puolikuntoisen pälätystä

Kylläpä on taas aikaa viime kirjoituksesta. Lauantaina olimme mieheni serkun/kummisedän häissä, ja sunnuntaina menimme parin tyttökaverin kanssa erään tytsyn mökille saaristoon juhlistamaan viimeistä viikonloppuamme samassa kaupungissa ainakin hetkeen (yksi tytöistä jää aloilleen, kaksi muuttaa Ouluun ja itse tosiaan lähden etelään). Sauna oli lämmin, vesi kylmää, ruoka hyvää, juttu lennokasta ja nauru hersyvää.

Paha vain, että onnistuin tartuttamaan itseeni vilustuksenpoikasen. Kurkku hieman kipuilee, ja pelkään ettei illan treeneistä tule mitään. Ärsyttävää.

Vaan vielä ärsyttävämpää on se, että huomenna joudun tempoilemaan neljä tuntia ajoharjoitusradalla autokoulun kakkosvaiheen merkeissä. Lähes melkein tahtoo kiinnostaa.

Muuttoon ei onneksi ole kovin monta päivää jäljellä. Sitäkin varten täytyisi tietysti vielä pakkailla, siivoilla ja ryntäillä asioilla, mutta sen verran mieluinen asia kyseessä että ehkä selviän.

Hain muuten eilen hääkuviemme koevedokset valokuvausliikkeestä. Ihan kivoja otoksia, osa siis, ja osa melko kuolettavan kamalia.

Nyt jatkamaan häsläystä.

Nimenmuutos

Joihinkin paikkoihin riittää suullinen ilmoitus sukunimen muuttumisesta, maistraatti tiedottaa useita tahoja ja osalle täytyy vilauttaa vanhoja henkkareita virkatodistuksen ryydittämänä. Sitten kun vielä muistaisi ja tietäisi minne kaikkialle täytyy itse olla infoamassa!

Pankki saa tiedon väestörekisteristä, mutta uutta pankkikorttia oli käytävä henkilökohtaisesti kärttämässä. Samalla jouduin allekirjoittamaan kokonaiset kolme paperia uudella (järkyttävän näköisellä) nimmarillani - kaikki tietysti kaksinkertaisina - ja virkailijan kanssa naureskelimme sitä, että yksi dokumenteista oli juurikin nimikirjoituksentunnistuslomake. Uutta pankkikorttia ei kuulemma lukuisia viikkoja tarvitse haikailla.

Kela-kortti tuli eilen, ja suoritettuani autokoulun kakkosvaiheen ensi viikon torstaina saan kätevästi hoidettua ajokorttiasian ajan tasalle. Saakohan pärstäkuvankin vaihtaa samaan syssyyn? En välttämättä jaksaisi katsella syysmyrskyssä pyöräilleen 17-vuotiaan pöllähtänyttä ilmestystä tästä 55 vuotta eteenpäin...

Kaikki tärkeimmät alkavat olla hanskassa, paitsi että koululle pitää vielä lähettää kopio virkatodistuksesta, ja matkapuhelinliikkeessäkin täytyisi käydä asioimassa. Passin suhteen en vielä ole tehnyt päätöstä: käyttääkö tyttönimellä varustettua (ymmärtääkseni se on mahdollista) vai hankkiako uusi. Vanhassa on vielä varmaan kahdeksan vuotta käyttöaikaa jäljellä, joten tuntuisi silkalta tuhlaukselta heittää se menemään.

Jospa tämä tästä. Siirryn nyt suoristamaan hiuksiani jotta kehtaan kipittää kaupungille asioille.

Entä tästä eteenpäin?

Olen kuumeisesti pohtinut tämän blogin ja ylipäätään kirjoittelemiseni kohtaloa. Tietoa kirjoittajasta -teksti on ilman muuta aikansa elänyt, joten se ainakin on vaihdettava ensi tilassa - tosin eihän vaihtamisesta ole mitään hyötyä jos blogin elämänkaari tyssää näille sijoilleen. Tässäpä siis tenkkapoota kerrakseen.

Pidän kyllä aivoitusteni kirjallisesta ilmaisemisesta kovasti, ja nuoren opiskelijarouvan elämässä ehkä riittäisi jutun juurta melko säännölliseenkin avautumiseen. Siitä huolimatta joudun vielä tuumaamaan asiaa. Muuttoasiat painavat päälle, joten varmaan vasta parin viikon kuluttua elo on edes sen verran tasaantunut että ennätän ja jaksan tehdä päätöksiä asian tiimoilta.

Häitä edeltävänä päivänä pukua noutamassa. Käsivarteni oli tuossa vaiheessa katketa rasituksesta, mutta äiskä tahtoi välttämättä ikuistaa tilanteen. No, onneksi kärsimys ei vaihteeksi näy naamasta. ;)