Rouvaantumisen alkeet ja elkeet

Näin on varmaan parasta

2008-08-29T13:58:00.003+03:00

Viime postauksesta on jo luvattoman kauan. Olen tässä ensimmäisen kunnollisen kouluviikkoni aikana miettinyt blogini tulevaisuutta, ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä että uudet elämänkuviot vievät niin suuren osan kapasiteetistani, että blogi laitetaan nyt jäihin. Pidän kyllä edelleen kirjoittelusta, mutta liian laiska kirjoitustahti alkaa ärsyttää jo itseänikin - mielestäni hyvä blogi päivittyy usein. ;)

Kiitos kaikille kommentoineille ja minua tukeneille! Koskaan ei tiedä missä vielä törmätään, oikeasti tai blogisfäärissä...

Helsinkiläistymässä

2008-08-21T16:11:00.003+03:00

Niin se koulukin vain alkoi pitkästä aikaa. Eilen oli ensimmäinen päivä, ja vähitellen alkaa jo tuntua ammattikorkeakoululaiselta. Ryhmäni vaikuttaa mukavalta, opettajat asiantuntevilta ja kouluympäristö viihtyisältä. Kivaa puhua taas englantia. :)

Opiskelun alkaminen tietää myös sitä, että vireystila pitkien päivien jälkeen ei ole korkeimmillaan, joten kämpän järjestelyä tulee harrastettua hieman nihkeästi. Intoa kyllä riittäisi, mutta voimavarat ovat valitettavan rajalliset... Vaan eiköhän se tästä iloksi muutu kun aikaa hieman kuluu ja univelat saadaan kuitattua.

Tällaisen muuttokuorman kanssa lähdimme matkaan - fillaritkin vielä sidottiin peräkärryn eteen.

Ja tältä näytti keittiömme vielä sunnuntaiaamupäivänä. Huomaa ikkunoiden läpinäkyvyysaste.

Matematiikan ja muutonjälkeisen järjestelyn yhteys

2008-08-17T12:18:00.003+03:00

Eilen kello kolmen maissa kurvasimme muuttokuorminemme uuden kotimme pihaan, ja samaan aikaan saapuivat paikalle muuttoavuksi myös vanhin veljeni ja tämän ystävä. Pojat tempoivat painavimmat kamat toisessa kerroksessa sijaitsevaan kämppäämme: sohvan, kaapit, pyykkikoneen ja sellaiset nimittäin. Itse keskityin hieman kevyempiin lasteihin, sekä laatikoiden ohjaamisen oikeisiin kohteisiin, sillä yksin minä tiesin mitä kussakin piili. Koko kuorman roudaamisessa kesti vain tunti, mikä oli mielestäni kelpo suoritus. Kuvia kamanpaljoudesta seuraa myöhemmin.

Urakan jälkeen hörpimme kahvit ja kävimme porukalla läheisessä pikaruokalassa ahtamassa murua rinnan alle, mieheni laskuun. Jyrki ja Jussari olivat todella suuri apu, sillä kahdestaan olisimme ensinnäkin kuluttaneet tehtävään rutkasti enemmän aikaa, enkä edes jaksa uskoa että habani olisi riittänyt moiseen. Kiitos, jätkät!

Illalla armas insinöörini kasasi olohuoneen työpöydän ja viritti sille läppärinsä sekä hoiti nettiyhteyden kuntoon - tärkeysjärjestys ennen kaikkea. ;) Hän myös asensi olohuoneen kattolampun, joten emme joutuneet kärvistelemään silkkojen pikkuvalaisimien kajossa. Sillä välin minä sijasin meille pedit ja pesin makuuhuoneen tavattoman saastaisen ikkunan joka mahdolliselta puolelta, ja lopuksi ripustin luukun peitoksi ensimmäiseksi laatikoista löytämäni verhot ainakin näin väliaikaisesti.

Paljon muuta emme sitten jaksaneetkaan touhuta. Hyvä kun joka huoneessa mahtui kääntymään kaikkien laukkujen ja lootien keskellä. Suuren osan vaatteistamme heitin sohvalle, ihan vain siksi, että sitten ne on pakko jaksaa viikata kaappeihin pois silmistä ja tieltä. Pikku triviatietona voisin paljastaa, että herra on vaatteiden suhteen paljon "rikkaampi" kuin rouva - hajosin jo pakkaamisvaiheessa joka puolelta esiinpursuaviin kuteisiin, ja varmasti ehdin vielä kohotella verenpainettani laskostelemisen lomassa. Aion vaatia tyyppiä suorittamaan kokonaisvaltaisen ryysyinventaarion mitä pikimmiten. ;)

Tänä aamuna yhdeksän maissa mieheni lähti ajamaan vanhemmiltaan lainattua autoa ja peräkärryä takaisin Pohjanmaalle, ja palaa illaksi kotiin junalla jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Itse aloitin keittiön raivaamisen astioiden kaapittamisella sun muulla (ihan oikeasti) mukavalla. Nyt lattia on jo aivan selvä laatikoista ja minä ylpeä itsestäni.

Kyökissä on muuten muuan mahtava puoli, jonka äsken tajusin: tasojen yläpuolella on liesituulettimessa sijaitsevan lisäksi kolme loisteputkivalaisinta, ja pistorasioita puolentoista metrin korkeudelta paikansin kokonaiset kaksitoista kappaletta. Ihanaa!

Muuttojärjestelyssä ja matematiikassa on se yhtäläisyys, että pitkälle edetäkseen on ensiksi käytävä läpi tiettyjä perusvaiheita. Tavaroita ei voi tunkea likaisiin kaappeihin, vaan kaapit on ensiksi siivottava, eikä prosenttilaskuja voi älytä ennen kuin on sisäistänyt kertolaskennan salat. Simppeliä ja loogista, mutta välillä ärsyttävää.

Pakkaamisesta

2008-08-14T12:07:00.003+03:00

Ylihuomenna siis muutto pääkaupunkiin. Pakkasin aamupäivällä suurimman osan astioistamme laatikkoihin, ja kohta jatkan taas. Täytyi välissä pitää paussia kaverin kanssa kaupungilla kahvitellen. ;)

Pakkaaminen ei lukeudu mielipuuhiini, mutta onneksi nyt ei tarvitse niinkään miettiä mitä pakata. Tietysti osa kamoista lentää tunkiolle tai kirpputorille tai vanhempien luokse säilöön, tai löytää uuden kodin vaikkapa sisaruksen luota. Melkein kaikki on kuitenkin tulossa mukaan, joten ei tarvitse suorittaa samanlaista pohdintaa kuin vaikkapa etelänmatkalle lähdettäessä. Sitä paitsi olen omat romuni lapsuudenkodissani jo selvittänyt - enää pitää laatikoida täällä väliaikaisessa asumuksessamme lojuvat objektit.

Hyvin saa muuten ajan kulumaan epäolennaisten asioiden parissa silloin, kun tarkoituksena olisi tehdä jotain aivan muuta...

Autoon ahtautuneena. Voinette kuvitella, että tuon puvun kanssa oli naistenhuoneessa käynti melkoista keinottelua.

Puolikuntoisen pälätystä

2008-08-12T09:00:00.002+03:00

Kylläpä on taas aikaa viime kirjoituksesta. Lauantaina olimme mieheni serkun/kummisedän häissä, ja sunnuntaina menimme parin tyttökaverin kanssa erään tytsyn mökille saaristoon juhlistamaan viimeistä viikonloppuamme samassa kaupungissa ainakin hetkeen (yksi tytöistä jää aloilleen, kaksi muuttaa Ouluun ja itse tosiaan lähden etelään). Sauna oli lämmin, vesi kylmää, ruoka hyvää, juttu lennokasta ja nauru hersyvää.

Paha vain, että onnistuin tartuttamaan itseeni vilustuksenpoikasen. Kurkku hieman kipuilee, ja pelkään ettei illan treeneistä tule mitään. Ärsyttävää.

Vaan vielä ärsyttävämpää on se, että huomenna joudun tempoilemaan neljä tuntia ajoharjoitusradalla autokoulun kakkosvaiheen merkeissä. Lähes melkein tahtoo kiinnostaa.

Muuttoon ei onneksi ole kovin monta päivää jäljellä. Sitäkin varten täytyisi tietysti vielä pakkailla, siivoilla ja ryntäillä asioilla, mutta sen verran mieluinen asia kyseessä että ehkä selviän.

Hain muuten eilen hääkuviemme koevedokset valokuvausliikkeestä. Ihan kivoja otoksia, osa siis, ja osa melko kuolettavan kamalia.

Nyt jatkamaan häsläystä.

Nimenmuutos

2008-08-08T10:53:00.002+03:00

Joihinkin paikkoihin riittää suullinen ilmoitus sukunimen muuttumisesta, maistraatti tiedottaa useita tahoja ja osalle täytyy vilauttaa vanhoja henkkareita virkatodistuksen ryydittämänä. Sitten kun vielä muistaisi ja tietäisi minne kaikkialle täytyy itse olla infoamassa!

Pankki saa tiedon väestörekisteristä, mutta uutta pankkikorttia oli käytävä henkilökohtaisesti kärttämässä. Samalla jouduin allekirjoittamaan kokonaiset kolme paperia uudella (järkyttävän näköisellä) nimmarillani - kaikki tietysti kaksinkertaisina - ja virkailijan kanssa naureskelimme sitä, että yksi dokumenteista oli juurikin nimikirjoituksentunnistuslomake. Uutta pankkikorttia ei kuulemma lukuisia viikkoja tarvitse haikailla.

Kela-kortti tuli eilen, ja suoritettuani autokoulun kakkosvaiheen ensi viikon torstaina saan kätevästi hoidettua ajokorttiasian ajan tasalle. Saakohan pärstäkuvankin vaihtaa samaan syssyyn? En välttämättä jaksaisi katsella syysmyrskyssä pyöräilleen 17-vuotiaan pöllähtänyttä ilmestystä tästä 55 vuotta eteenpäin...

Kaikki tärkeimmät alkavat olla hanskassa, paitsi että koululle pitää vielä lähettää kopio virkatodistuksesta, ja matkapuhelinliikkeessäkin täytyisi käydä asioimassa. Passin suhteen en vielä ole tehnyt päätöstä: käyttääkö tyttönimellä varustettua (ymmärtääkseni se on mahdollista) vai hankkiako uusi. Vanhassa on vielä varmaan kahdeksan vuotta käyttöaikaa jäljellä, joten tuntuisi silkalta tuhlaukselta heittää se menemään.

Jospa tämä tästä. Siirryn nyt suoristamaan hiuksiani jotta kehtaan kipittää kaupungille asioille.

Entä tästä eteenpäin?

2008-08-06T14:57:00.003+03:00

Olen kuumeisesti pohtinut tämän blogin ja ylipäätään kirjoittelemiseni kohtaloa. Tietoa kirjoittajasta -teksti on ilman muuta aikansa elänyt, joten se ainakin on vaihdettava ensi tilassa - tosin eihän vaihtamisesta ole mitään hyötyä jos blogin elämänkaari tyssää näille sijoilleen. Tässäpä siis tenkkapoota kerrakseen.

Pidän kyllä aivoitusteni kirjallisesta ilmaisemisesta kovasti, ja nuoren opiskelijarouvan elämässä ehkä riittäisi jutun juurta melko säännölliseenkin avautumiseen. Siitä huolimatta joudun vielä tuumaamaan asiaa. Muuttoasiat painavat päälle, joten varmaan vasta parin viikon kuluttua elo on edes sen verran tasaantunut että ennätän ja jaksan tehdä päätöksiä asian tiimoilta.

Häitä edeltävänä päivänä pukua noutamassa. Käsivarteni oli tuossa vaiheessa katketa rasituksesta, mutta äiskä tahtoi välttämättä ikuistaa tilanteen. No, onneksi kärsimys ei vaihteeksi näy naamasta. ;)

Erään toisen parin hääkuvia

2008-08-05T15:09:00.003+03:00

Hieman vielä hääfiilistelyä viime viikonlopulta.

Häiden teemavärit ja yhtenäinen tyyli toistuivat niin koristeluissa kuin kutsuissa ja kirkko-ohjelmissakin. Erityisesti ihastuin käsinkirjoitettuihin yksityiskohtiin.

Hääjuhla oli arvokas mutta rento tilaisuus - juuri hääparin oloinen. Olen äärettömän onnellinen ystäväni puolesta kun löysi itselleen niin passelin miehen!

Sen verran täytyy vetää kotiin päin, että meidän hääpäivänämme oli kyllä komeampi sää, mutta onhan tietysti tunnettu tosiasia että Vaasa on paikka auringossa. ;)

Koskettavin tapaus koko koskettavana hääpäivänä sattui illan lopussa, kun morsian lauloi yllärinä tuoreelle miehelleen laulun Oikeesti, itse flyygelillä säestäen. Itse en olisi moiseen pystynyt, enkä luonnollisestikaan edes osannut!

Kuvia ja selitystä valmisteluista ja juhlapaikan koristelusta

2008-08-05T13:40:00.008+03:00

Mukana hääpaikkaa tuunaamassa olivat muun muassa kaikki kolme veljeäni (keskimmäinen kuvassa äärimmäisenä vasemmalla, älkää antako asennon häiritä), vanhimman veljeni vaimo (valkopaitainen) ja sulhasen pikkusisko (äärimmäisenä oikealla). Jäljelle jäävät henkilöt kuvassa ovat siis sulhanen ja allekirjoittanut.

Pähkäilyn ja laskeskelemisten jälkeen saimme aseteltua pöydät niin, että kaikille oli tilaa. Kuvanottohetkellä paikkoja oli itse asiassa jopa liikaa.

Huoneen perällä siintää "ruokahuone", jonne siis sijoitimme noutopöydän. Lahjapöytäkin asettui sinne luontevasti. Vähitellen saimme pöytäliinatkin aloilleen...

...ja saatoimme kaason ja kälyn kanssa aloittaa lavan koristelun. Valkoiset poimut syntyivät kasvimaaharsosta, jota kiinnitimme langanpätkien ja teipin avustuksella. Pöydissä näkyvät suurpiirteisesti asetellut "sydänköynnökset".

Kaaso, käly ja äitini leikkelivät sinisestä ja violetista silkkipaperista perhosia, jotka tökin harsokyhäelmään nuppineuloilla.

Hääparin pöytä laitettiin lavalle kaikkien pällisteltäväksi, eikä sille kyllä muualla olisi oikein tilaa ollutkaan. Pöydän reunalla majaili kaksi helmiäismaalilla päällystettyä styroksijoutsenta.

Silkkipaperiperhoset.

Viimein, häitä edeltävänä iltana, koristeet, paikkakortit ja pöytästandit olivat paikoillaan ja kaikki kunnossa.

Jokaisen paikkakortin alle ujutettiin Fazerin sininen -makeinen, ja mielestäni pöydät näyttivät valmiina oikein mukiinmeneviltä. Kuvassa meneillään viimeisiä lauluharjoituksia.

Tässä vielä lava koko komeudessaan.

Sulhasen isosiskon kirjoittamat vessakyltit ja itsensä morsiamen sukulaisena esitellyt juontajahenkilö.

Hääkuvia!

2008-08-04T09:29:00.008+03:00

Tässä vihdoinkin näitä kuvia. Saatan laittaa lisääkin tulemaan kollaasien muodossa, jos ehdin ja jaksan. Kiirettä pitää, sillä muutamme Helsinkiin ensi viikolla, ja kuluneen viikonlopun olimme hakemassa avaimia uuteen kämppäämme, muuttamassa osaa tavaroista jo etukäteen ja lauantaina vieläpä rakkaan ystäväni häissä samalla suunnalla.

Salaperäistä, niin salaperäistä.

Tuoreena kirkosta ulos. Etualalla isäni häjy-puvussa.

Ruoka maistui erinomaiselta.

...ja niin myös kakku. Kameroita emme maistaneet, mutta niitä näkyi sankoin joukoin.

Juontajina toimivat sulhasen sisko ja oma veljeni. Olivat loistavia! Kuvassa myös liuta vieraiden lapsosia.

Sinisessä mekossa korvaamaton kaasoni. Morsiuskimpun saaja ratkaistiin kiekkoa heittämällä, siksi ruskeaan verhoutunut neiti tähtäilee sellainen kädessään.

Sukkanauha lensi perinteiseen tapaan, ja lopulta sen nappasi 17-vuotta täyttävä pikkuveljeni. Seuraavia häitä saataneen siis odotella vielä ainakin vuoden. ;)

Pidimme kiitospuheen, ja Kaurapellon tytöt istuivat molemmilla puolillamme kuin kaksi pientä enkeliä.

"Oot kauneimpan, oot rakkaimpain..."

Sulhasen anoppi ja vaimo. Oli hyvät häät!

Kiitos kaikille kuvia räpsineille! Ilmoittakaa, jos tahdotte pärstänne katoavan blogistani.

Oli häät, oli kivaa

2008-07-30T15:56:00.003+03:00

Häitä siis vietettiin viime lauantaina, ja kaikki eteni suunnitelmien mukaan jollei paremmin. Sääkin suosi toden teolla! Edes kampauksesta ja meikistä ei tarvinnut jupista (vaikka äiskä sekä sulhanen kauhistelivat koemeikkiä sanoin "onpa se musta"), kukaan ei tärvellyt vaatteitaan, kaikki vain sujui ihmeellisesti.

Päivä alkoi klo 8.30 kampaajalla, jonne bestman minut ja kaason kuskasi. Istuimme laitettavina, ja kävipä sulhanenkin saamassa hieman väriä kasvoilleen ja tököttiä kuontaloonsa. Pukeuduimme kampaamon alakerrassa ja odottelimme malttamattomina kunnes bestman ja sulhanen saapuivat noutamaan meidät kuvauspaikalle.

Hääkuvamme otettiin Mansikkasaaren kauniissa merimaisemissa, muurahaisten, heinäsirkkojen ja sekalaisten pörriäisten parissa. Poseerausasennot olivat aivan kamalia - jostain syystä epäilen, että sulhanen pääsi paljon helpommalla ja morsian-parka vain joutui vääntäytymään mitä epäinhimillisimpiin solmuihin - mutta lopputulos vaikutti onnistuneelta. Samassa paikassa yhytimme kaksi polttariporukkaa, joista toisen päähenkilö oli seurakunnastani tuttu, ensi viikonlopun morsian.

Räpsimisen jälkeen seurasi jälleen vartomista, mutta käytimme ajan hyväksemme ja popsimme viinirypäleitä, kiinnitimme koristeet hääautoon ja yritimme kaason kanssa epätoivoisesti korjata tuulen ja häikäisevän auringon takia valuneita meikkejämme. Mansikkasaaresta on varsin lyhyt matka vihkipaikallemme Palosaaren kirkkoon, joten lähdimme vasta noin klo 13.40.

Kirkon takahuoneessa jatkoimme meikkien korjausta lähes yhtä epätoivoisesti, tällä kertaa veljeni vaimolta lainatuilla välineillä. Lopulta kaaso ja bestman häipyivät kirkon etuosaan ja jäimme kolmistaan suntion kanssa. Tämä antoi tarpeellista hengitysopastusta, tarpeellista siksi, että näytimme molemmat unohtaneen hengissä säilymisen perusehdon. Jännitys oli erilaista kuin koskaan ennen missään tilanteessa (sitä paitsi muutenkin jännitän varsin harvoissa tilanteissa), enkä usko enää ikinä kokevani vastaavaa.

Kirkon käytävä tuntui lyhyeltä, sillä lyhyt se onkin. Pappi puhui mielestäni todella hyvin, eikä seremonia kestänyt varmaankaan edes kahtakymmentä minuuttia. Vihkivirtemme oli 548, eli Tule kanssani, Herra Jeesus.

Kirkon pihassa napsittiin hieman kuvia, minkä jälkeen koko porukka siirtyi juhlapaikalle. Kättelimme vieraat sisälle ja kemut alkoivat.

En todellakaan jaksa referoida koko tilaisuuden kulkua, mutta tässä pääkohtia: puheita, musiikki- ja lauluesityksiä, pari hääleikkiä, hyvää ruokaa, makoisaa kakkua, omaperäinen kimpunheittosovellus, sukkanauhan heitto, häävalssi, tanssahtelua, naurua, seurustelua, hauskanpitoa. Itselläni ainakin oli kivaa, toivottavasti kaikilla muillakin! Päivästä jäi liuta ihania muistoja, joita vaalin koko elämän ajan.

Parin päivän "ikäisenä" rouvana voin suositella naimisiinmenoa lämpimästi jokaiselle (ja olen itse asiassa jo suositellutkin parille kaverille). Ja kuulemma tästä se vain paranee vuosien myötä. ;)

Laitan vielä liudan kuvia perään, vaan en juuri nyt. Täytyy vielä ennen illan treenejä hoitaa hieman vaimovelvollisuuksia, kuten ruoanlaittoa, pyykkien viikkaamista ja sen sellaista. ;)

Pikaisesti vain

2008-07-28T20:03:00.002+03:00

No niin, rouva T.T. täällä hei. :D En valitettavasti ennätä nyt kirjoitella enempää, mutta lupaan että häiden jälkipuintia ja kuvia on luvassa heti kun saan lopetettua työt (torstaina) tai ainakin muuten tilanteen rauhoittumaan.

Fiilis on kuitenkin erinomainen ja kaikki sujui hyvin. Kiitos kaikille rukouksin muistaneille, meitä kuultiin!

TJ 2

2008-07-24T15:54:00.002+03:00

Juhlapaikalla pitäisi vielä koristella hieman, muuten kaikki alkaa olla kutakuinkin kondiksessa. Onneksi viikonlopuksi on luvattu lämmintä ja kaunista säätä ainakin tänne rannikolle. Ei tarvitse luuhata pelkästään sisätiloissa, mutta tietysti pitkänmatkalaisia saattaa ärsyttää autoileminen helteessä.

Marssimme muuten ovat Kuulan häämarssi ja Bachin preludi C-duurissa.

Alkujärjestelyt suoritettu

2008-07-22T21:04:00.003+03:00

Kävimme nuorisoporukalla laittamassa juhlapaikan pöydät ojennukseen. Mukana hääräämässä olivat hääparin lisäksi sulhasen pikkusisko, morsiamen kolme veljeä ja vanhimman veljen vaimo. Liinatkin saimme aloilleen (kahta likaista lukuunottamatta).

Huomenna koristeita pöytiin ja minne niitä nyt kuuluukin tulla. Puuhaa ei ole kovin kamalasti, mutta yksin se ei kyllä onnistuisi. Onneksi sisarukset ovat vetreitä ja valmiita auttamaan. :) Kun vain saisi nukuttua tänä yönä.

Ruuhkamaanantai

2008-07-21T21:22:00.003+03:00

Hääohjelma lukkoonlyöty.
Juontajien kanssa hommat selvänä.
Koekampauksessa käyty.
Nukuttu aivan liian vähän.
Masennuttu sateesta.
Intoiltu naimisiinmenosta. :)

Urakka tiedossa

2008-07-20T20:13:00.003+03:00

Joudun vähitellen lajittelemaan omaisuuteni mukaan lähteviin, vanhempien luokse säilöön jääviin (siitä äiti ei kyllä tiedä vielä...) ja suoraa päätä roskiin joutaviin. Etenkin kuteiden osalta on tehtävä ankaraa karsintaa - alan oikeasti epäillä että vetimeni ovat lisääntymiskykyisiä, sillä aina niitä tuntuu olevan liikaa vaikkei muka mitään olisi hankkinut.

Kaikenlaisia aarteita kaappieni kätköistä löytyykin.

Vaan eipä ehdi muuttamisia liiemmin miettiä, kun on niin paljon kaikkea muuta sitä ennen. Huomenna vuorossa koekampaus (meikissä kävinkin jo lauantaina) sekä ohjelman lukkoonlyömistä, tiistaina käyn viimeisen kerran sovittamassa pukua ja samana iltana menemmekin juhlapaikalle laittamaan pöydät tarkoituksenmukaiseen järjestykseen. Viisi kokonaista päivää enää!

Toivoisin...

2008-07-20T09:33:00.002+03:00

että saisin ensi viikolla nukuttua kunnollisia yöunia. Väsyneenä näytän kamalalta, käyttäydyn kamalasti ja poden kamalaa oloa.

että paikkajärjestys loksahtaisi kohdilleen sitten kun olemme saaneet pöydät aseteltua ja tiedämme montako henkilöä kuhunkin mahtuu.

että kukaan ei ottaisi hääjärjestelyistä ja ennen kaikkea häiden onnistumisesta ainakaan yhtään enempää stressiä kuin hääpari. Itse naimisiinmenohan tässä on koko pointti - kaikki oheistoiminta silkkaa bonusta. Uskon, että kaikki sujuu aivan hyvin. Ajattelin kyllä nauttia päivästä täysin siemauksin, ja toivoisin että muutkin pystyisivät siihen, sillä murehtimalla pilaa oman fiiliksensä hyvin äkkiä.

että saisin roimasti lisää kärsivällisyyttä. Päreet käryävät aivan liian liukkaasti, väsyneenä tai ei.

että etenkään hääpäivän alkupuolella ei sataisi, niin että saisimme otettua kuvat ulkona.

tietysti, että veljistäni naimattomat hankkiutuisivat avioliittoon, mutta että se tapahtuisi vasta hetken kuluttua ja mieluiten sillä tavalla, että minä en olisi järjestelyissä hirveän suuressa roolissa. (Okei, vitsi vain. :D Kuukauden päästä alan kumminkin haikailla hääsuunnittelemisen perään.)

Meri ois kiva

2008-07-17T15:31:00.003+03:00

Häihin yhdeksän aamua.

Alitajuinen stressaaminen tahtoo syödä yöunet: en saa unta, ja lopulta kuukahdettuani heräilen monta kertaa. Aamulla tietysti herätyskellon mölinä ilahduttaa kello kuudelta. No, huomisen jälkeen on viikonloppu ja ensi viikon jälkeen tilanne ainakin hieman tasaantuu.

Tai no, rouvautumisen sisäistämistä, vieraaseen kaupunkiin muuttamista ja opiskelun aloittamista tietysti on luvassa, mutta ehkä se sujuu ihan hyvin kun kerran olen aloitellut rumbaa hiljakseen jo aika tarkalleen vuosi sitten. (En voi uskoa että siitä tosiaan on niin kauan kun kuumeisesti ahkeroin viimeisiä päiviä töissä pakkailun ja rakkaiden hyvästelemisen ohella!)

Töissä tänäänkin vaivihkaisesti kirjoittelin välillä paperilapulle asioita, joita en tahdo unohtaa järjestää tai tarkistaa. On niin mahdottomasti kaikkea, että vähemmästäkin iskee seniiliys. Lauantaina onneksi pidämme pienimuotoisen hääkokouksen, jonne tulevat kaikki "vastuuhenkilöt", käydäksemme läpi viimeisen viikon aikataulut, sähläykset ja kyyditykset. Aion delegoida runsaalla kädellä. ;) Maanantaina toivon mukaan saamme kera juontajaparin lyötyä itse hääohjelman lopullisesti lukkoon.

Huomenna käymme sulhon kanssa tapaamassa valokuvaajaa, jotta voimme sopia missä hääkuvat räpsitään. Merenrantapaikkoja olemme katsastelleet, ja toivomme tosiaan että sää suosii edes hääpäivän alkupuolella - studiokuvatkin voivat tietysti olla ihan kivoja, mutta olisi se meri vain niin mieluinen...

Säätäminen jatkukoon.

Polterabend

2008-07-15T20:14:00.002+03:00

Polttarini alkoivat lauantaiaamupäivällä kello yhdentoista nurkilla seuraavasti: tytöt tulivat ovellemme kolkuttelemaan, ryysivät sisään ja antoivat tavaralistan jonka mukaan reppu piti pakata. Sain myös tehtäväkseni kirjoittaa kymmenessä minuutissa runon, joka kertoo sulhasestani ja itsestäni.

No seuraavaksi ei muuta kuin paikallisradioon runoa lausumaan. Huomaavainen kaasoni oli muistanut informoida asiasta äitiäni, joka puolestaan oli vinkannut anoppia, ja niinpä lyriikkani eivät kaikuneet kuuroille korville.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös radiorunoilu, joten siirryimme käsityön talo Loftetille huovuttamista opettelemaan. Taiteilimme joukolla ihania perhosia sekä kukkasia ja toivoimme sateen vihdoinkin lakkaavan. Eihän se lakannut, mutta syömään piti päästä. Kuin rykelmä pieniä sieniä marssimme sateenvarjoinemme ravintola Strampenille ruokailemaan.

Jokaisen masun täytyttyä jatkoimme matkaamme Hietasaaren rantaan katoksen alle sateensuojaan hengailemaan. Sain askarrella itselleni polttarikansion oikein kansionväsäämispaketista saatavilla tarvikkeilla, ja koristella mieleisekseni kukka-, perhos- ja sydäntarroilla. Eri kivaa! Jouduin niin ikään todistamaan olevani kykenevä parsimaan sukkia (tosin sukan tilalla oli pala vohvelikangasta) ja ompelemaan nappeja.

Sateen hieman tauottua pelasimme mahtipitkäksi venyneen erän mölkkyä, ja kylkiäisinä napostelimme sipsejä kera virvoitusjuoman. En kuolemaksenikaan muista tapahtuiko rannassa muuta. Luultavasti ei. Joka tapauksessa hakeuduimme loppuillaksi Radisson SAS:ilta vuokrattuihin saunatiloihin.

Saunoimme ja pulikoimme perusteellisesti, kikatuksen ja kälätyksen säestämänä tietysti. Kun kaikki olivat saaneet tarpeekseen, minulle annettiin viimeinen askareeni: valmistaa kaikille jälkiruokaa saatavilla olevista aineksista. Parhaaksi reseptiksi osoittautui vaahtoutuva vaniljakastike-sitruunalla maustettu rahka-tuoreet mansikat -yhdistelmä.

Viimein aloimme kukin tehdä lähtöä kotejamme kohti, vaiherikkaan ja mielenkiintoisen päivän päätteeksi. Kiitos kaasolle, kun järjestit, ja kiitos myös kaikille muille soppaa keittäneille ja mukana olleille!

Kuviakin on olemassa, mutta luonnollisestikaan niitä ei omassa hallussani majaile.

Pikaraportti

2008-07-13T21:16:00.002+03:00

Huh kiirettä.

Eilen vietettiin polttareita oikein urakalla: omiani, sulhasen ja useiden muidenkin, joita näimme kaupungilla pyörimässä suurissa tai pienissä porukoissa. Yhteinen ajankohta ei kuitenkaan ollut suunniteltu juttu, vaan silkkaa sattumaa vallitsevien olosuhteiden takia.

Tänään olivat vuorossa sulhasen pikkusiskon rippijuhlat - vallan kivat pirskeet, joissa sain kulumaan suunnilleen koko päivän.

Lisää sepustelua myöhemmin, nyt ei pysty eikä jaksa.

Hiuksista ja muista häiritsevistä

2008-07-11T18:05:00.003+03:00

Miksi kampaajat tahtovat aina väen vängällä asetella kutrini
a) pallokalan
tai
b) pallokala-mymmelin
muotoon?

Mielenkiinnosta en tuputa omaa näkemystäni frisyyreistä, koska välillä on piristävää nähdä mitä täysin tuntemattomat ihmisten pörrölläni saavat aikaan. Mutta whyyy, oh why muistini mukaan vain kaksi keritsijätätiä on tähän mennessä onnistunut luomaan itseäni kaikin puolin miellyttävän lopputuloksen? Aina muulloin on jollain puolella päänuppia ollut liian pyöreitä tai kuperia muotoja havaittavissa. Näytänkö oikeasti sairaan rumalta sellaisessa kampauksessa, jollaisen itse tapaan tehdä? Ainakin kampaniekkojen kiero taipumus puhuu epäilyksen puolesta. Pitäisikö tässä siis itsekin suosiosta siirtyä pallokalailemaan? (Enkä vissiin siirry. Aiheutan vielä häiden peruuntumisen - päätelkää siitä miten sulostuttavalta pallokalat ja mymmelit näyttävät!)

Toinen tällä hetkellä mieltäni vaivaava seikka on muuan kehoni osa, jonka lihakset tuntuvat kehittyvän riivatun joutuin. Harrastan mielelläni jollen välillä jopa pakkomielteisenomaisesti liikuntaa, joten ei mikään ihme että muskeleita kertyy sinne tänne, mutta MIKSI juuri sinne niin sankoin joukoin ja tasan yhtään vaivaa näkemättä?! En nyt mainitse kyseistä aluetta, sillä minua koskaan livenä näkevät henkilöt ottaisivat tehtäväkseen tiirata kroppaani arvioivasti seuraavan kerran kohdatessamme, ja voin jo valmiiksi kuvitella mitä tyyppien mielessä (tai röyhkeimpien kielillä) liikkuisi: Tyttö oli oikeassa, onpa kerrassaan epäsopusuhtainen näky! Muumioituisi jo ajoissa komeroonsa.

Muuten menee ihan hyvin. Töissä oli raivostuttavaa koska koneeni takkusi herkeämättä, ja nyt olen kuolemanväsynyt ja halajan hautautua sohvan uumeniin kirjaa lukemaan.

Tämän näköinen oli toissasunnuntain aamupukeutumiseni. Saatan ottaa siitä mallia heti suihkussa käytyäni.

Nukkuakin pitäisi

2008-07-09T21:51:00.002+03:00

Kirjoittelutahtini on kääntäen verrannollinen kiireen määrään: mitä enemmän tekemistä, sitä todennäköisempää että en ehdi tai jaksa raapustella.

Tänään treffasin kaasoani, ja kävimme yhdessä läpi tehtävät-listaa. Totesimme, että kaikki on kondiksessa, ja nyt vain odottelemme kaiken maailman tapaamisia ja sovittamisia ja kampaamisia. Hääohjelmaa toki pitää vielä hioa, mutta en ainakaan tällä sekunnilla ota siitä turhia paineita.

Kun vain saisi nukuttua tarpeeksi. Jos nukahdan tästä kellonlöymästä minuutin sisällä (21.59), ehdin nukkua kahdeksan tuntia ja sillä ehkä pärjään. Hah hah. Sen siitä saa kun treenit ovat niin myöhään illalla ettei millään tahdo ennättää petiin.

Miten sä noin nuorena?

2008-07-08T16:14:00.003+03:00

Nuori morsian (tai miksei kuka vain naimisiin pyrkivä) joutuu ottamaan kantaa julkisesti tai edes mielessään monenlaisiin kysymyksiin, joita perheenjäsenet, ystävät ja yhteiskunta esittävät tänä avoliittojen kukoistuksen aikana. Kyseenalaistamista harrastavat niin nuoret kuin vanhatkin. Ihmisten reaktiot naima-aikeistamme kuullessaan puhuvat puolestaan: kauhistelijat eivät joko tunne meitä (ja siksi älyä olla järkyttymättä), kannata avioliittoa ylipäänsä tai tue nuorella iällä avioitumista.

Omasta mielestäni on aivan turha odotella jos (ikää riittää ja) on löytänyt henkilön, jonka kanssa tahtoisi jakaa lopun elämänsä. Ottaisin avoliittoehdotukset loukkauksena - ikään kuin ei oltaisikaan vakavissaan. Omatuntoni sitä paitsi olisi heittäytynyt poikkiteloin jos olisin edes harkinnut yhdessä asumista ennen avioliittoa. Tiedän tulevan aviomieheni olevan minulle niin täydellinen kuin kukaan ihminen vain voi olla, joten vartominen etenkin äskettäisen ulkomailla asumiseni jälkeen ei todellakaan olisi tuntunut oikealta ratkaisulta.

Vaan mistä tietää, kannattaako ikään kuin astua tyhjän päälle ja luottaa toisen uskollisuuteen, rehellisyyteen ja rakkauteen? Ei mikään heppoinen miete. Itselläni ei kuitenkaan ollut ongelmia sen asian kanssa, sillä yhteinen vakaumuksemme on se pohja, jonka päälle saamme molemmat astua luottavaisin mielin. (Se siitä tyhjän päällä koikkelehtimisesta, lällällää.)

Kaikille ehkä tulikin jo selväksi, että hääjuhla ei siis allekirjoittaneesta ole lainkaan oleellinen asia koko naimisiinmenotouhussa. Olisimme yhtä hyvin voineet karata ulkomaille ja avioitua kaikessa hiljaisuudessa, omaistemme närkästykseksi luultavasti, mutta niin ei käynyt. Eniten odotan itse vihkimistilaisuutta, jotta saan kiekaista Tahdon! niin että koko seurakunta varmasti kuulee.

Ilmassa on katastrofiin päättyvän suuren urheilujuhlan tuntua, tai jotain

2008-07-06T11:07:00.003+03:00

Häihin päivää alle kolme viikkoa, ja pääpiirteissään asiat tuntuvat olevan kunnossa. Silti kehittelen mieleni syövereissä stressinkuvatusta lähinnä puolivalmiiden asioiden laajan kirjon tähden.

~ Hääohjelma, tuo kaiken stressini siemen, juuri sekä alkulähde. Ei muuten, mutta kun koko systeemi on tässä vaiheessa aivan levällään, ja nimenomaan siinä muodossa asioilla on tapana käydä hermoilleni.
~ Koristelu. No, sitä nyt ei edes voi pahemmin viimeistellä ennen kuin sitten juuri ennen häitä.
~ Kirkko- sekä hääohjelmalehtiset. Serkkuni siis tekee, mutta olisi miellyttävää voida kertoa hänelle mitä niihin tulee että hän ehtii saada ne valmiiksi.
~ Hääpuku. Mitä jos olen lihonut huomaamattani muodottomaksi enkä mahdu pukuuni?
~ Kampaaja. Hääkampauksen väsääminen on siis varattu jo aikapäiviä sitten, mutta vielä pitäisi kerran käydä kynityttämässä ja värjäyttämässä kuontaloa jottei se hääpäivänä muistuta heinäsuovaa. En vain ole saanut vielä aikaiseksi soiteltua, koska en tiedä minkä kampaamon puoleen kääntyisin parhaan lopputuloksen takaamiseksi, ja toisaalta en tahtoisi pulittaa itseäni kipeäksi moisen takia.
~ Kaiken delegoiminen parina viimeisenä päivänä. Olisi niin paljon kaikkea tekemistä, ja itse en tietenkään repeä ihan joka ilmansuuntaan. Pakko vain yrittää löytää tehtäviin sopivat henkilöt. :D

No niin, tulihan avauduttua. Nyt voisi varmaan luulla, että kiivin parhaillani seinille, mutta mielestäni vaikutan ihan normaalilta (moni kakku päältä öö normaali). Kylläpä kaikki järjestyy, ei siitä ole epäilystäkään. Silti tavallaan huojentavaa tunnistaa itsessään inhimillisiä tunteita, sillä olenhan morsian ja meikäläiset aina stressaavat sikana.

Kesäilyä

2008-07-05T11:29:00.003+03:00

Sulhanen sai tiedon, että siirto Espoon teknilliseen korkeakouluun onnistui. Itsekin sain jos millaista lappusta omasta opinsaunastani, ja lähestyvä opiskelu alkaa tuntua yhä todellisemmalta. Nyt kun ajatusta uudesta, yhteisestä kämpästäkin on ehtinyt pari päivää pyöritellä mielessään, voi pienen liekinpoikasen tuntea ryhtyvän kytemään hännän alla.

Eilinen sää oli mitä helteisin ainakin täällä Vaasassa, joten otimme tilaisuudesta vaarin ja veneilimme iltapäivällä mökille. Merellä vallitsi kengurumeininki: loik, loik, loik. Sulhasen suureksi riemastukseksi tuuli juuri sellaisesta suunnasta, että ryöpsähdykset ja pärskeet sattuivat kuin tähdättynä pärstääni. Onneksi kesä kuivaa minkä kastelee...

Öinen paluumatka rantaan. Välillä oli tilaisuuksia räpsiä kuvia, kun oli hieman tyynempi kohta ja/tai hitaampi vauhti niin ettei aivan kamalasti pomputtanut.

Tänään yritämme sulhon kanssa saada erään häihin liittyvän valokuvaoperaation valmiiksi. Toivottavasti olemme molemmat erityisen tarmokkaita, koska huvittaisi kyllä saada asioita tehtyä.

Syrämiä, syrämiä

2008-07-03T17:20:00.006+03:00

Illalla vaikutti siltä, että töihin ei missään nimessä ole asiaa. Äiti rukoili puolestani ennen nukkumaanmenoani, ja niin vain ihme tapahtui: aamulla olo oli selkeästi parempi, eikä kuume ole noussut päivän mittaan. Sain armottoman pirteyskohtauksen ja kävin töiden jälkeen ostamassa kaksi litraa mansikoita (toinen katosi saman tien takapihalla auringossa kirjaa lukiessa), suoritin huoneessani pintapuoleisen siivouksen enkä edes anna satunnaisten yskänpuuskien häiritä iloani.

Asiasta koristeluun. The koristeluvastaava eli kummitätini eli setäni vaimo on laittanut hihat heilumaan pöytäsomisteiden osalta, eikä lopputulokseen voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Tässä hieman esimakua...

...sydänihanuuksista!

Eivät ne siis aivan tuollaisenaan pöytiin ilmesty, ei huolta. ;) Ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä että kaavailemani teema on onnistumassa juuri sellaisena kuin toivoinkin.

Edit: Kerta kaikkiaan, olin muka unohtaa kertoa!!! Saimme kämpän Helsingin Pasilasta! Sijainti on mitä ihanteellisin (lähes tulevan oppilaitokseni vieressä), koko vaikuttaa riittävältä, eikä vuokra aiheuta oksetuskohtausta. Kivaa!

Edit nro 2: Voi että mikä pässinpää olen. Piti kyllä ilmaista, että kuvat ovat niin ikään kummitätini ottamia.

Se on nyt vain jaksettava

2008-07-02T15:19:00.002+03:00

Niinhän siinä kävi, että pötkötin koko eilisen iltapäivän ja illan sängylläni lukemassa kirjaa ja kuuntelemassa musiikkia - kirjan kannattelu selinmakuulla oli ehkä rankin askare minkä jaksoin töistä palattuani suorittaa, kuumeen takia nimittäin. Yöksi puin päälleni pilkkivarustukseen verrattavissa olevan määrän kuteita, ja aamulla kuume oli tiessään.

Taisi kuitenkin hiipiä takaisin päivän aikana.

Nyt ei valitettavasti ehdi sairastaa, tai ainakaan levätä, koska hetken kuluttua meidän (sulhasen, tulevien appivanhempieni ja minun) on määrä palaveerata pitopalvelun henkilöiden kanssa häiden ruokapuoleen liittyvistä asioista. Ei millään pahalla, mutta pelkään että kaikesta tulee ihan vääränlaista jos en itse ole hämmentämässä keitosta kolossaalisella lapiollani. ;) No, hääkakusta nyt ainakin.

Ei auta, pakko vain repiä itsensä liikkeelle päänsärystä huolimatta.

Väsynyttä horinaa

2008-06-30T21:02:00.002+03:00

Tuntui raa'alta vääntäytyä ylös aamukuudelta puolinaisesti nukutun yön jälkeen, mutta ainakin olen päivän mittaan tuntenut pontevaa väsymystä - jospa Nukku-Matti saapuisi tänään aikaisemmin ja toisi muassaan sikeämmät unoset.

Töissä kuitenkin sujui vallan mukavasti, vaikkakin taisin hieman vilustua petollisen tukalassa ja piilovetoisassa teollisuushallissa. Toivottavasti tokenen nopeasti. Turvakengät ja kuulosuojaimet pukevat minua sen verran hyvin etten malttaisi jäädä saikulle.

Jossain välissä pitäisi ehtiä ja jaksaa suunnitella hääohjelma loppuun. Onneksi koristelut tuntuvat olevan ihan hyvällä mallilla. Eipä hääohjelman hiominenkaan siis epämieluisa asia ole, vaikuttaa vain siltä että aika rynnistää heikkopäisen hirven tavoin eikä kaikille osapuolille sopivaa ajankohtaa liene helppo löytää. Vaan järjestyyhän sekin asia, laitamme sen järjestymään. ;)

Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, ja niin he saivat toisensa

2008-06-29T16:16:00.007+03:00

Vettä sataa, taivas on harmaa ja minua väsyttää. Istun kamarissani ryystämässä kahvia ja napsimassa salaa kaapista löytämiäni vaniljakeksejä kun en muutakaan saa aikaiseksi. Eilen sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten ystäväni häät eivät olisi parempaan aikaan voineet olla.

Tässä hääpari kapuamassa koslaan. Melko tyylikäs oli, sekä kiesi että pari!

Syvänpunainen väri toistui niin kattauksessa, koristelussa kuin hääparin puvuissakin. Mielestäni pirskeet olivat kaiken kaikkiaan varsin onnistuneet: ohjelma pelasi, ruoka oli erittäin hyvää ja tunnelma rento. Toivottavasti omista häistämme tulee yhtä onnistuneet. :)

Saimme kuin saimmekin testailla parkettipyörähtelyä ihan todellisissa olosuhteissa.

Hyvinhän tuo luonnistui. Suurin kunnia tietysti sulhaselle, sillä jokainen jotain paritanssia joskus koittanut tietää että touhusta ei tule yhtään mitään jos mies ei osaa viedä. Meiltä kysyttiin, olemmeko kenties paljonkin jo treenailleet tanssahtelua. :D (Tanssilattian herkeämätön kansoittaminen luetaan epäilemättä rouvaantumisen elkeisiin.)

Huomenna sitten alkaa kuukauden mittainen työrupeamani. Olen tyytyväinen päätökseeni pitää kesäkuu lomaa, epäilen nimittäin ettemme muuten olisi todellakaan näin pitkällä hääjärjestelyissä. Kiireiden voi olettaa alkavan tästä toden teolla, mutta yritän silti päivitellä blogia säännöllisesti. :)

Vielä ei stressata

2008-06-28T13:25:00.002+03:00

Sain tehtyä kukkatilaukset, siispä rasti ruutuun siihen kohtaan.

En oikein tiedä pitäisikö tässä tilanteessa olla hirveässä ahdistuksen tilassa, kun häihin on tasan neljä viikkoa ja kaikkea sählättävää on vielä jäljellä vaikka koko vuoden tarpeiksi. Alitajuisesti varmasti stressaan, mutta päällisin puolin on tällä hetkellä ihan levollinen olo.

Voi tietysti olla, että tämä seesteinen hetki on vain hävityksen alkusointuja, sillä maanantaista lähtien painan kahdeksan tunnin työpäiviä läheisellä tehtaalla. Täytyy yrittää käyttää liikenevä vapaa-aika viisaasti, niin ettei näänny mutta saa silti kaiken suunniteltua ja järjesteltyä.

Onneksi tänään on luvassa hauskanpitoa tunnelmaan sopivissa merkeissä!

Kukkia, safkaa ja biisejä

2008-06-27T14:31:00.002+03:00

Hetken päästä kukkakauppaan. Itselleni kimppu, kaasolle kukkasia hiuksiin, sulhaselle ja bestmanille vieheet, varmaankin kukka-asetelma ruokapöytään. Yltympäriinsä ei rehuja ole tulossa, mikä helpottanee allergikkojen elämää.

Ensi viikolla treffaamme pitopalvelun tyyppien kanssa ruokalistan lukkoonlyömisen merkeissä. Kiva kun asiat alkavat loksahdella kohdilleen eikä ole sata miljoonaa epäselvää tapausta ärsyttämässä.

Häävalssinkin päätimme eilen, tai oikeastaan vaihtoehtoja on kaksi. Marsseista ei ole vielä varmuutta, mutta niitäkin pohdimme jo aikoja sitten - kuten myös vihkivirttä. Musiikkipuoli on siis vähitellen kasassa.

Huomenna pääsemme viettämään erään kaverini häitä, ja toivon mukaan saamme myös tilaisuuden hioa yhteisiä tanssikuvioita. ;)

30 päivää

2008-06-26T08:38:00.003+03:00

Tänään tasan kuukausi häihin!

Morsmaikulla koittaa kohta kampaaja-aika, ja hyvä niin, koska pehko alkaa taas erehdyttävästi muistuttaa vihtahäntävisenttiä. Oikeastaan alkoi jo ajat sitten. Viimeksi leikkautin kuontaloani Skotlannissa, ja siitä nyt on iät ja ajat.

Hääkampausta olen puoliaktiivisesti pohtinut tässä vaivihkaisesti. Mitään armottoman mutkikkaita nutturasäätöjä ei varmaankaan ole tiedossa, kutrini kun eivät oikeastaan edes ulotu olkapäille asti. Aukikaan en silti ajatellut niitä jättää. Toivottavasti juhlakampauksen tekijä sitten aikanaan saa selvän epämääräisistä ohjeselityksistäni.

Seija aprikoi viime tekstiin jättämässään kommentissa miten aiomme pysyä kärryillä siitä, kuka häävieraista on antanut minkäkin lahjan - korteilla ja paketeilla kun on närkästyttävä taipumus ajautua toisistaan erilleen. Olen kehitellyt sellaista ratkaisua, että lahjapöytävastaava (eli luultavasti kaaso) merkitsee jokaiseen kortti-lahja-pariin yhtenäisen symbolin, kuten vaikkapa luvun, ja korjaa kaikki kortit talteen. Näin merkintöjä apunaan käyttäen voi yhyttää yhteenkuuluvat, eikä kuoria tarvitse yrittää teippailla paketteihin. Sellofaaniin tosin voi olla turha koittaa tuherrella, mutta onneksi maalarinteippi on keksitty.

Lahjoja emme aio juhlan aikana aukoa, koska siinä kestäisi julman kauan. En muutenkaan ole koskaan käsittänyt miksi sitä ei voisi tehdä kotona kaikessa rauhassa. Korttejakaan ei mielestäni ole pakko asetella esille, sillä hiemanko ärsyttävää ensiksi metsästää kuorissa mahdollisesti piileviä seteleitä. Parempi vain jos niillekin on erikseen määritelty sijainti, johon ne kiikutetaan odottamaan avaamistaan.

Sulho soitti hetki sitten iloisten uutisten kera: hänellä koitti yllättäen vapaapäivä töistä. Kivaa. :)

Horsmaa en onneksi saanut

2008-06-25T15:00:00.002+03:00

Sinisiä, punasia ruusunkukkia kannan kädessäni... Vaan ruusuja en hääkimppuuni tahdo. En tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä ne eivät istu siihen mielikuvaan minkä olen päänupissani tulevasta kimppusesta muodostanut.

Gerberat ja orkideat voisivat olla lähempänä totuutta - jopa sen ytimessä - ja mielelläni katselisin myös jonkinnäköisiä muratteja seassa tuomassa vihreyttä.

Perjantaina kipaisen kukkakauppaan tekemään alustavia tiedusteluja, joten sopii toivoa että tahtomanilaisia kukkasia on olemassa tahtomissani väreissä. Kranttuhan en ole, tässä asiassa vain satun melko tarkasti tietämään mihin pyrin. ;)

Mutta niistä ruusuista vielä sen verran, että armas sulhaseni on kahdesti seurustelumme aikana kiikuttanut minulle kyseisen lajin edustajan, ja molemmilla kerroilla olen ollut yhtä yllättynyt ja ilahtunut. Jostain syystä en osaa kuvitella omia veljiäni harjoittamassa flooralahjoituksia, tosin saatan tietysti olla väärässä. (Kyllä, silkkaa provosointia vanhimman veljen suuntaan, koska olen vain turkasen utelias kuulemaan miten asiaon.)

Teippiä ja merkillisiä partikkeleita

2008-06-24T14:18:00.004+03:00

Kaksipuolinen teippi loppui, taas. Paikkakorttien väsääminen on aivan loppusuoralla, ja olin hyvässä askarteluvireessä, joten kiukuttaa tällainen pakkotaukoilu tarvikkeiden loppumisen takia. Ei muuta kuin kauppaan.

Onneksi menuja ja pöytäohjelmia ei tarvitse askarrella itse, serkkuni lupasi hoitaa ne. Tarkoituksena on laatia yhdelle A4-kokoiselle arkille mahtuva kokonaisuus, niin että paperi taitetaan poikittain kerran tai kahdesti ikään kuin kirjan muotoon. Materiaalina käytetään luultavasti Curious Particles -merkkisen brändin Moonlight-nimistä, hopeakimalteista kartonkia. Uskon, että menu-ohjelmat käyvät koristeista, eikä pöytiin niin ollen tarvitse erikseen olla miettimässä korkeanmallisia somistehärpäkkeitä.

Väri on siis oikeasti valkoinen... Tahdoin vain tuoda esille kimalteiden luonnetta. :D

Samainen serkkulikka tekee myös häävieraskirjan, mistä olen erityisen innoissani. Siistiä saada ihan ainutlaatuinen nide! Serkku on sitä paitsi mielestäni tosi taitava kädentöissä, joten lopputulos on aivan varmasti mieluinen. :) Tarkoituksemme on käyttää vieraskirjaa ihan normaalina vieraskirjana sitten uudessa kodissamme.

Vielä lienee kesää jäljellä

2008-06-23T10:41:00.004+03:00

Nyt saa kyllä reissailu riittää toviksi. Perjantaista sunnuntaihin notkuimme sulhasen perheen mökillä saaristossa, mikä oli kyllä erittäin tervetullutta vaihtelua kaupunkielämään. Paikalla olivat meidän kahden lisäksi sulhon vanhemmat, nuorempi sisko, vanhemman siskon koira sekä lauantaista lähtien myös vanhempi sisko poikaystävineen.

Masentavasta säätiedotuksesta huolimatta kelit olivat oikein mukavat.

Lauantaiyönä pelasimme Aliasta laiturilla - mökkinaapurien ratoksi. (Pikkuveljen mielestä olen muulin näköinen tässä kuvassa. Pitää paikkansa, täytyy myöntää.)

Juhannus on siis paketissa, ja tästä lähtivät käyntiin viimeiset lomapäiväni ennen viikon päästä alkavaa kesätyörupeamaa. Tiedän, fiksua olla töissä juuri heinäkuun ajan, mutta sovin asiasta ennen kuin kosinnasta oli tietoakaan.

Hääohjelma on muuten pääpiirteissään suunniteltu ja sen hiominen jatkuu varmaankin ihan loppumetreille asti. Tuntuu siltä, että enää on kaikenlaisia yksityiskohtia huomioitavana.

Vauvojako tässä vielä pitäisi ajatella?

2008-06-19T19:02:00.004+03:00

Kotona taas! Tällä kertaa tuli Jyväskylä-Kuusankoski-akseli tutuksi. Mielenkiintoista ajella siellä kukkuloilla ja metsän keskellä kun täällä lakeuksilla tiet tuppaavat olemaan tasaisemmasta päästä.

Kesäistä oli.

Kävin erään ystäväni kanssa bongaamassa yhteisen kaverimme alle kuukauden ikäisen vauvan. Voi hellanlettas kun oli söpö! Vauvakuume ei kuitenkaan iskenyt allekirjoittaneeseen - siitä vasta saisikin rouvaantumispisteitä oikein roppakaupalla.

Reissuun sisältyi myös kahvilla käynti elokuun ensimmäisenä lauantaina rouvautuvan kamun luona, joten kyllä tässä selkeistä rouvautumiselkeistä voisi puhua tämän viikon osalta.

Huomenna alkaa/jatkuu ohjelman ja juonnon suunnittelu asianomaisten kanssa, jännityksellä odotan mitä siitäkin tulee vallitsevassa vireystilassani. Onneksi viikonloppuna saanee levätä kunnolla. Hauskaa juhannusta kaikille!

Teippaisin jos voisin

2008-06-16T12:22:00.002+03:00

Turnaus sujui vallan mukavasti haavoittuneesta sormesta huolimatta. Nyt pitäisi askarrella raivokkaasti, mutta eivätköhän molemmat omistamani kaksipuoliset teipit loppuneet juuri äsken. Kihisen kiukusta.

Huomenissa lähden pikku reissulle mallia Vaasa-Jyväskylä-Kuusankoski-Vaasa, ja kotiudun vasta torstaina, joten olisi parasta saada mahdollisimman paljon paikkakortteja valmiiksi tänään. Ei tässä varmaankaan auta muu kuin kipaista kauppaan teippiostoksille tai homma ei etene mihinkään suuntaan.

Illalla pääsen vihdoinkin omin silmin näkemään juhlapaikkamme sisäpuolelta. Kyseessä on nuorisoseura, joka sijaitsee Mustasaaren Raippaluodossa noin 30 kilometrin päässä Vaasan keskustasta. Matkalla juhlavieraat saavat pällistellä metsän lisäksi näkymiä Suomen pisimmältä sillalta, Raippaluodon sellaiselta nimittäin. Kävimme eräänä iltana pikkuveljen kanssa ajelulla silmäilemässä rakennusta ulkoapäin, mutta mielestäni on myös ihan miellyttävää saada nähdä sisätilat esimerkiksi koristelua silmällä pitäen. Seuraksi lähtevät sulhasen lisäksi kaaso ja äitini.

Pelaamaan

2008-06-13T22:20:00.004+03:00

Tiedossa pari päivää ilman päivityksiä, morsian nimittäin lähtee etelään pelireissulle huomenna at stupid o'clock.

Remember, Ginger Rogers did everything Fred Astaire did, but backwards and in high heels.

2008-06-13T09:00:00.003+03:00

Paras häävalssin nimi, minkä olen kuullut, lienee epäilemättä Lokki. Sanoja en ole vielä päässyt ihastelemaan, mutta kyllä sekin korjaantuu. Sulhasen äiti oli hommannut 40 häävalssia sisältävän kokoelmalevyn, jolta tuon siivekkään bongasin.

Eilen siis treenasimme hiukan parketilla pyörähtelemistä sulhon kämpillä häävalssien tahtiin. Ainoa yhteinen tanssikokemuksemme ennen eilistä oli viime vuoden vanhojentansseista - jotka eivät siis olleet omamme, sulhanen vain sattui olemaan erään vuotta nuoremman tytön parina ja itse vain satuin paikalle ja satuinpa myös pyytämään poikaa näyttämään miten eräs tanssikuvio menikään, mutta se on kokonaan oma lukunsa ;) - vaan hyvinhän se sujui. En ole tietääkseni ennen tanssahdellut niin hirvittävillä koroilla, ja tiettyä Bambin luistelutaitoon verrattavaa käyttäytymistä oli havaittavissa. Onneksi sulho on varsin etevä tanssittaja, joten loppua kohden en enää huojunut kuin kirahvi kepinnokassa. Lievemmin vain.

Hääpoponi eivät näin ollen ole mitkään optimaaliset tanssikengät, ja nyt mietinkin onko se huono vai pelkästään harmillinen juttu. Miksen omista valkoisia, suunnilleen saman korkuisia kalosseja, jotka voisin vaivihkaisesti sujauttaa jalkaani tanssin ajaksi?

Tanssimisaiheesta tulivatkin mieleeni perinteiset skottihäät, joissa kuulemma muiden ohjelmien jälkeen koko porukka laittaa jalalla koreasti ceilidh-tanssien tahtiin, ja voi veljet sitä menoa ja tunnelmaa. Haluaisin itse päästä todistamaan moista, koska ceilidhit sijoittuvat ehdottomasti hauskimmiksi luokittelemieni sosiaalisten tapahtumien kärkeen. Kahdessa olen ollut ja useampiin pitäisi päästä! Harmi vain, että Suomessa ei tietääkseni vastaavia järjestetä. Ehkä joudun itse ottamaan kiltin ja säkkipillin kauniiseen käteen. ;)

Käsipuoli jollei pahempikin

2008-06-11T10:20:00.004+03:00

Kaikesta saksilla leikkaamisesta ja silvotun sormen takia vasemman käden käyttämisen välttelemisestä oikea käteni otti ja kehitti itselleen jonkinasteisen rasitusvamman. Sekin vielä. En selvästikään ole vielä askartelunkestävä morsian.

Onneksi konstit ovat monet: pyysin äippää sitaisemaan pätkän villalankaa oikean ranteeni ympärille, ja kyllähän tuo ikivanha niksi vieläkin toimii. Viimeksi turvauduin samankaltaiseen neljä vuotta sitten enoni maatilalla työskennellessäni, kun vimmattu talikonkäyttö kipeytti molemmat ranteet niin ettei edes seinään pystynyt nojaamaan. Tähän päiväänkään mennessä en tosin ole käsittänyt, miten villalanka muka voi auttaa asiaa, mutta pääasia että auttaa.

Aamu alkoi kello 6.30 puolen tunnin lenkillä pikkuveljen kanssa, ja sen jälkeen olen jatkanut paikkakorttiaskartelua. Iltapäivällä vanhin veli pistäytyy kylässä oltuaan tänään yliopistolla pitämässä jonkinlaista koulutusta, joten voi olla että sisarusparvemme on taas pitkästä aikaa hetken kokonaisuudessaan edustettuna samassa tilassa jos keskimmäinenki broidi pääsee tulemaan. Ihan kiva. :)

Nyt saa kahvitauko riittää, askartelu jatkukoon.

Toinen askartelupäivä

2008-06-10T14:39:00.002+03:00

En tykkää nukkua puolta päivää vaikken töissä tai koulussa olisikaan. Tuntuu ettei iltapäivällä saa mitään aikaiseksi jos on ensiksi murmeloinut kahden työpäivän verran, ja unirytmin on aivan turha olettaa olevan kohdallaan jos ei älyä herätä ajoissa vaikka sitten väkisin.

Olisi kuitenki kätevää myös saada raahauduttua petiin ennen Tuhkimon kotiintuloaikaa, koska ainakaan itse en ole hirveän häikäisevällä tuulella liian lyhyiden yöunien jälkeen. Etenkään, jos sama malli on jatkunut kolmea yötä kauemmin.

Niinpä mietinkin nyt, miksi olen viimeaikoina löytänyt itseni käymästä nukkumaan puolenyön paikkeilla, kun kerran halajan sekä uinahtaa että herätä varhain. Liekö kesällä ja valoisuudella näppinsä pelissä...

Tänään aamusella (vääntäydyttyäni kiukulla ylös liian lyhkäisten unosten jälkeen) askartelin paikkakortteja tovin itsekseni kahvin voimalla, ja hetken kuluttua siirryin tulevien appivanhempieni residenssiin jatkamaan näpertelyä tulevan kälyni kanssa. Kaikki kortit on piirretty ja suurin osa leikattukin, joten sillä saralla ovat jäljellä kynänjälkien kumitus, nimien kirjoitus erillisille lapuille ja lopullinen hienosäätö kuten nimilappujen teippaaminen kaksipuolisella teipillä.

Emme tietenkään vielä tiedä montako vierasta paikalle on ilmaantumassa, joten saatan joutua askartelemaan kortteja lisää vielä viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Onneksi kuitenkin iso osa työstä on jo tehty. Huokaan helpotuksesta, kun en joutunut tekemään sitä kaikkea yksin. :)

Sormeni syyhyävät päästä esittelemään valmiita paikkakortintekeleitä, vaan en ole varma kannattaisiko se jättää yllätykseksi...

Sateinen sää - täydellistä askartelun kannalta

2008-06-09T13:54:00.004+03:00

Laitoimme tulevan kälyn kanssa niin sanotusti hiat heilumahan ja rykäisimme pari kartonkia paikkakortteja valmiiksi. Kaksi tuntia siinä vierähti kun piirtelimme ääriviivat paperille ja leikkelimme kuviot irti sirkeän lörpötyksen lomassa.

Nokkelimmat saattavat jämäpapereista hahmottaa minkä mallisia paikkakorteista tulee. Arvaamisenkaan ei luulisi olevan hirveän vaikeaa.

Kataluuden vuoksi en tietenkään vielä tässä vaiheessa paljasta paikkakorttien ulkomuotoa.

Hääkarkki-pulmaan keksimme vallan yksinkertaisen ratkaisun: olemme molemmat erään pienikokoisen suklaapatukan suuria ystäviä jo vuosien takaa, joten jokaisen paikkakortin yhteyteen sijoitetaan kyseinen nami. Simppeliä ja ennen kaikkea vaivaa säästävää.

Sain muuten sormeeni jonkinlaista side- ja teippitarvetta, joten ei tarvitse enää pitää koko kättä paketissa. Mitenköhän sen pelireissun kanssa... Turnaukseen olen kyllä joka tapauksessa lähdössä, mutta on kokonaan toinen juttu meinaako haava käyttäytyä. No, veriset pelivälineet ovat onneksi perin miellyttäviä.

Amputoinko sen, vai?

2008-06-09T07:40:00.002+03:00

Viimeksi terkka sanoi että salvasiteen ei pitäisi tarttua haavaan, mutta jos tarttuu niin sen voi liottaa irti. Yritin, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkoi vain heikottaa kun en ollut vielä saanut murua rinnan alle ja sattuikin sen verran.

Eniten tässä hirvittää miten ensi viikonlopun pelireissun käy, olisi nimittäin SM-osaturnaus...

En ole hävytön, tätä sormea on nyt vain pakko pitää koholla

2008-06-08T21:30:00.005+03:00

Eilen olin varautunut leipomaan jauhelihapastejoita sekä mustikkapiirakkaa. Kaikki tarpeet oli hankittu, jauheliha paistettu ja sulhanen siivoili kuin mikäkin kodin hengetär - kaikki vaikutti siis sujuvan suunnitelmien mukaan. Kunnes...

Tarkoitukseni oli avittaa keittiöveitsellä yhteenjäätyneet torttulevyt irti toisistaan, mutta sivalsin siinä sivussa palasen vasemmasta keskisormestani. No eihän siitä verenvuodosta ollut tulla loppua, vaikka asemoin kouran kylmän, juoksevan veden alle ja päällystin pakastevihannespussilla. Ei muuta kuin päivystykseen.

Tässä lopputulos.

Kiukulla väänsin pasteijat valmiiksi paikkailureissun jälkeen, vaikka aikataulumme olivatkin menneet täysin plörinäksi. Onneksi ilta oli muuten varsin onnistunut ja sulhanen ihana eikä edes kuittaillut veitsenkäytöstäni kovin sietämättömän paljoa.

Huomenaamulla saan ottaa siteen pois ja käydä terkkarilla uudemman kerran laitattamassa (toivon mukaan) pienemmän kääreen. Huomenna ajattelin myös kipaista sulhasen pikkusiskon luokse hieman askartelemaan, joten sormen olisi parempi olla käyttökelvollisempi kuin nyt.

Ei kai tässä muuta voi sanoa, kuin että tekevälle sattuu ja olihan isäkin nuoruudessaan puukkotappelussa.

Kaffe med vänner

2008-06-07T10:26:00.003+03:00

Tänään iltapäivällä olemme sulhon kanssa kutsuneet ystäväpariskunnan kahville sulhasen kämpille. Kutsukaamme heitä vaikkapa herra ja rouva Mallakseksi ihan vain siksi, että heidän sukunimensä on joskus virallisissa kirjekuorissa vääntynyt erään tunnetun olutmerkin muotoon. Kyseessä on vastavuoroinen kutsu, koska me olimme joulun aikoihin Mallasten residenssissä kahvittelemassa.

Rouva Mallas oli koko peruskoulun kanssani samalla luokalla, ja joitakin vuosia sitten tyttö löysi tulevan miehensä. Parin häitä vietettiin viime vuoden elokuussa, joten tässähän voi kohta jo puhua kokeneesta avioparista. ;)

Kaikesta tästä johtuen aikomus olisi hieman leipoa ja siivota. Ei sulhasen kämppä mikään kaatopaikka kylläkään ole, mutta mielestäni se kaipaa hieman naisellista näkemystä. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin: en minä siellä aio luutaa heiluttaa, vaan keskityn siihen leipomispuoleen ja annan herra Insinöörin tuhkimoida.

Paljonko rouvaantumispisteitä saa ystäväpariskunnan kahvittamisesta?

Unohtamisen arvoiset

2008-06-06T09:29:00.003+03:00

Kappas, kohta seitsemän viikkoa h-hetkeen. Pitäisiköhän panikoitua? En viitsi.

Onneksi netistä löytyy häiden järjestämiseen liittyviä muistilistoja ihan joka lähtöön. Voin kertoa, että ilman niitä en luultavasti olisi edes tullut ajatelleeksi joitain asioita.

Muistilistoissa on sekin puoli, että tällaiselle selkeyttä ja yksinkertaisuutta rakastavalle hyypiölle paljastuu, mitä kaikkea oheissäätöä, -härpäkettä ja -hilavitkutinta ihmiset (ilmeisesti) yleensä juhlaansa sisällyttävät. Kukin tietysti taaplaa tavallaan, mutta itse pitäydyn mieluusti maanläheisissä ratkaisuissa. Onneksi sulhasellakaan ei ole sen kummempaa tarvetta heittäytyä hankalaksi.

Mainitsenpa aamuni ratoksi pari tapaa, käytäntöä tai perinnettä, joista en oikein ota selvää tai joita en to-dellakaan aio toteuttaa:

~ Morsiuskimpun kuivatus ja säilyttäminen. Kuinka ärsyttävää olisikaan katsella nurkissaan rutikuivaa kukkapuskaa? Jos kukka uhkaa kuivua, se pitää joko elvyttää tai heittää menemään. Heitän siis morsiuskimppuni menemään kun se on tehtävänsä täyttänyt ja alkaa kuivua, koska leikkokukkia on vähän vaikea pitää hengissä hirvittävän pitkiä ajanjaksoja.

~ Jalan polkaisua kakkua leikattaessa. Whyyy? On se nyt kumma jos kaapin sijainnin osoittaja ei vielä naimisiinmenovaiheessa ole selvillä.

~ Riisin nakkelu. Raaah... Haluankin tosiaan paikantaa riisinjyväsiä hiuksistani, vaatteistani ja epäilemättä korvistanikin vielä häitä seuraavana iltana. Ehkä Luoja suo niitä lapsia vaikkei joutuisikaan riisisateen uhriksi. (Sanottakoon kuitenkin se, että saatan harkita erästä vaihtoehtoa, nimittäin varta vasten tarkoitukseen kehiteltyjä, sydämenmuotoisia riisinkuvatuksia, jotka murtuvat kengän alla ja sulavat lopulta tiehensä eivätkä jää pyörimään kirkon portaille.)

~ Huomenlahja. Tätä en vain oikein sisäistä.

~ Morsiusparin saapuminen juhlapaikalle viimeisenä. Hiemanko ärsyttävää vieraille vartoilla hikisenä juhlakalujen entreetä. Mikäs siinä jos tahtoo varmistaa kaikkien herkeämättömän huomion.

Näitä ei sitten kannata ottaa aivan liian tosissaan. ;)

Edistystä tänään ja toivottavasti huomennakin

2008-06-04T22:17:00.004+03:00

Löysimme sulhaselle kengät sekä vuokrashaketin, ja kävimme tekemässä esteidentutkinnan.

Huomenna olisi tarkoitus tavata keskustelun merkeissä: on ollut niin kaikenlaista sählinkiä ja uudelleensuomettumista että emme ole edes ennättäneet vielä kunnolla istua alas ja jutella halki eräitä häihin liittyviä tärkeitä asioita.

Olemme toki nähneet melkein joka päivä, mutta kauan rakkaastaan erossa olleet tietävät, että ensiksi on ikään kuin otettava kiinni menetetyt hetket. Ei ensimmäisenä olisi tullut mieleeni yrittää lietsoa vakavahenkistä dialogia hääjuhlan yksityiskohdista, kun maailman täydellisimmältä asialta tuntui se kun sai vain olla lähekkäin. Poikkeuksiakin tietysti löytynee, mutta meille yhdeksän kuukauden lähes yhtämittainen erossaolo aiheutti äsken kuvaillun reaktion.

Nyt alkaa kuitenkin olla korkea aika saada jotain tapahtumaan hääohjelmankin osalta, joten huomenna toivon mukaan nostetaan kaikenkarvaiset kissat pöydälle. Onneksi olemme molemmat sitä mieltä, että kaikesta pitää puhua ja että kommunikoimatta ei voi selvitä - uskoisin että sellaisella periaatteella selviää jo jonkin matkaa yhteisestä taivaleesta.

Edit: Ohops, mitäpä jos opettelisin suomea... 'Taivaleesta' onkin ehkä 'taipaleesta'...

Jos nyt edes lautasia saisi

2008-06-04T08:23:00.003+03:00

Miten paljon mukavampaa onkaan muuttaa yhteen vasta naimisiin menon jälkeen! Saa pyytää häälahjaksi juuri sitä tilpehööriä mitä haluaa, eikä tarvitse itse laittaa kaikkia vaivaisia opiskelijapennosiaan likoon ja ehkä sen takia tyytyä niihin halvempiin vaihtoehtoihin.

Ei sillä, että tässä vasiten oltaisiin oikein tyyriitä lahjoja halajamassa - laadukkaat astiat, pyyhkeet ja kodinkoneet nyt vain sattuvat olemaan arvokkaanpuoleisia, ja ikävä kyllä melko tarpeellisia.

Ihan kaikkea emme sentään joudu toivomaan tai hankkimaan, sillä sulhanen on asunut omillaan vajaan vuoden, joten hänellä on ainakin ne kaikkein välttämättömimmät. Itsekin olen toki saanut tässä vuosien varrella jos miksi lahjaksi kaikenlaista kätevää. Saumuria tosin ei kukaan ole viitsinyt lahjoittaa, mikä on äärimmäisen harmillista. (No joo, en kyllä ole kehdannut pyytääkään, koska ne vasta epähuokeita ovatkin.)

Kuka epäpohjalainen tunnistaa paikan? Näitä maisemia saavat häävieraat ihailla matkalla hääpaikallemme. ;)

Makea pulma

2008-06-03T08:18:00.004+03:00

Tupperware-esittely sujui vallan hyvin ja sain emännänlahjaksi hyödyllisiä kyökkikapinehia. Nyt täytyy vain kärsivällisenä odotella pari viikkoa tuotteiden saapumista.

Hääjärjestelyrintamalla seuraavana ovat esteettömyystodistuksen tekeminen ja sulhasen puvun etsiminen. Molemmat suoritettaneen huomenna, tai ensimmäinen nyt ainakin. Olisihan se helpotus jos saisi kummankin pois alta, tekemistä kun tahtoo riittää.

Hääkarkkeja olen ahkerasti viime päivinä tuumaillut. Teemaamme liittyen mieluusti valitsisin perhosaiheisia makeisia, mutta ainoat helposti saatavilla olevat, jotka keksin, ovat olemattoman pienissä TuttiFrutti-askeissa (vai mikähän se nimi nyt oli?) tai Aarrearkku-pusseissa, ja molemmissa tapauksissa siis eivät suinkaan ainoana sisältönä. Netistä olen bongannut parikin erilaista, tilattavissa olevaa suklaaperhosta, mutta ne ovat julmetun kalliita. Muutenkaan en välttämättä tahtoisi juuri suklaanekkuja.

Kamala dilemma siis. Jos joku tietää jotain kivoja perhosen mallisia karkkeja, tai perhoskääreissä olevia, tunnustakoon heti paikalla! Halajan päästä askartelemaan rasioita nameille.

Kipot, kupit ja klenkotekset

2008-06-02T09:32:00.003+03:00

Herttinen sentään, pitäisikö minulla muka olla jonkin sortin häälaukku? Seikka pöllähti mieleeni ties mistä, ja olen uhrannut aikaa sen miettimiselle ainakin kaksi minuuttia. Pitänee kysyä kaasolta neuvoa.

Huntu-asiakin on vielä hieman auki. Kampauksesta nyt puhumattakaan. Onneksi sukkanauhassa ei ole sen kummempia pohtimisia, se joko on tai ei ole, ja tässä tapauksessa on.

Muutoin asustepuolen pitäisi olla aika hyvin hallussa - pääasia että puku ja kengät ovat selvillä. Vihkisormusta tosin ei vielä ole käyty katselemassa, mutta eipä se onneksi tulenpalavan kiireellinen asia ole.

Tänään on muuten luvassa raskaansarjan rouvaantumiskäyttäytymistä: toimin Tupperware-kutsujen emäntänä. Tuo mainetta niittänyt kippobrändi jakaa yleensä mielipiteet pitkäaikaisiin kannattajiin ja raivokkaisiin vastustajiin, mutta lienee yksimielisesti allekirjoitettua, että täytyy olla enemmän tai vähemmän tantta taikka kyökkikeiju jos tuppereihin kajoaa.

Itsehän olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että Tupperware-astiat ja -kikkailut ovat usein perin toimivia ja käytännöllisiä, ja monesti parempia kuin tavallisilla markkinoilla olevat vastineensa. Olen toki kertakaikkisen joutaviakin ratkaisuja testannut, mutta yleiskuva on silti säilynyt myönteisenä. Väitän vieläpä tuntevani aihepiiriä jonkin verran, koska äitini toimi tässä taannoin TW-jälleenmyyjänä joitakin auringonpyörähdyksiä.

Nyt on aikomuksena kipaista kauppaan noutamaan erinäisiä leivonta-aineksia jotta pääsemme laittamaan suun makeaksi illan kemuissa. Nämä ovat selkeästi niitä rouvaantumisen elkeitä. (Alkeista tuskin voi enää puhua, kun kerran tuppereita ja leipomista olen harrastanut jo kauemmin kuin napaketulla kestää jolkottaa Siperian halki.)

Eihän kukaan tiedä vaikka morsian olisi avojaloin, vaan hankitaan kuitenkin ne kengät

2008-06-01T21:22:00.005+03:00

Tässä ne nyt ovat, hääjalkineeni. Ensiksi arvelin, että pysyvätkö nuo edes jalassa, mutta makutuomarina ollut serkkulikka kehotti kokeilemaan. Kai ne sitten pysyvät kun kerran ostin.

Lähisilmäys timangi-yksityiskohdasta.

Popoista

2008-06-01T13:32:00.003+03:00

Eilen tuli kierrettyä parit ylioppilasjuhlat - tarkemmin sanottuna kuudet. Samalla testasin korkokenkien kanssa käytettäviä geelityynyjä, jotka ostin hääkenkieni kanssa.

Dasco-merkin Angel Feet -geelityynyjen pakkauksessa leveillään: make you feel that you're walking on air (~ tuntuu kuin kävelisit ilmassa). Silkkaa liioittelua, sanon minä. Kyllä pehmikkeistä jotain hyötyä varmasti oli, mutta eivät ne nyt mitenkään mullistavaa eroa saaneet aikaan. Korot olivat kumminkin lähemmäs kymmensenttiset, joten päkiöitä tahtoo hieman pakottaa näin jälkeenpäin, geeleistä huolimatta.

Saa nähdä pääsenkö häiden jälkeen ollenkaan kävelemään, koska hääkalossini ovat vielä hivenen korkeammat kuin ne, missä eilen ravasin ympäriinsä. Sulhasen täytynee varautua kantamaan. ;)

Kuvaa kengistä seuraa myöhemmin.

Kutsujen värkkääminen

2008-05-30T10:56:00.008+03:00

Kutsukortit askartelin itse. Ei sillä, etteikö niitä olisi voinut tilata jostakin, mutta tahdoimme saada ne perille hyvissä ajoin, ja minusta olisi tuntunut ärsyttävältä säätää tilaamisen kanssa ulkomailta käsin. Sitä paitsi itse askarrellessani saatoin varmistaa, että tulos oli juuri sellainen kuin itse tahdoin, ja sattuipa vielä niinkin onnekkaasti, että jopa pidän näpräämisestä.

Tarpeet ja tarvikkeet:

satiinipinnoitteista perhoskuviopaperia
askartelukartonkia, vaaleansinistä ja -violettia
perhos-ääriviivatarroja, hopean ja kullan värisiä
Kutsu-ääriviivatarroja, hopean ja kullan värisiä (pyysin kälyä lähettämään Suomesta)
geelikyniä, yllättäen hopean ja kullan väriset
vaaleanpunaista perhoskonfettia

beigejä, vaaleansinisiä ja -violetteja kirjekuoria
postimerkkejä
By air mail -tarroja (:D)

sakset
mattopuukko
leikkuulauta
viivain
lyijykynä
pyyhekumi
kaksipuolista teippiä
liimaa (vetelän mallista)
pieni pala pahvia sekä vanupuikko josta toinen pää leikattu teräväksi, liimaamisapuvälineitä

kutsuvieraslista ja osoitteet ;)
ajo-ohjeet erillisellä paperilla (sulho laati ja lähetti sähköpostilla, host-mutsi tulosti ja kopioi työpaikallaan tarvittavan kappalemäärän)

Sovin sulhasen kanssa kutsujen postitusajankohdan ja tein itselleni suurpiirteisen askarteluaikataulun. Aloitin sen verran hyvissä ajoin, ettei kiirettä tullut missään vaiheessa. Kirjekuoria ryhdyin kirjoittamaan jo sitä mukaa kuin vieraslista alkoi hahmottua, joten säästyin sen homman tekemiseltä itse kutsujen vääntämisen jälkeen. Kuoret raapustelin kultakynällä.

Tätä tuli tehtyä jonkin verran.

Perhospaperit olivat kokoa A4 ja värikartongit A2, joten mittailin ja piirtelin apuviivat voidakseni pieniä arkit haluttuun kokoon.

Leikkuulauta oli siis tämän takia tarpeellinen.

Taiteltuani A5-kokoon halkaistut perhospaperit avattavan kortin muotoon sain tarttua ehkä koko kutsukimaran kuluttavimpaan toimeen: kirjoittamiseen. No, siitäkin selvittiin, ja kertaakaan en muuten kirjoittanut väärin. Käytin kutsujen tekstiin yksinomaan hopean väristä kynää.

Valmiit tekstilappuset teippasin perhospaperiin kaksipuolisella teipillä (liimaaminen olisi aiheuttanut takuuvarmaa kupruilua - välttämisen arvoista), eli lätkäisin teipit joka sivulle ja paperin mahdollisimman keskelle perhospaperia. Kaksipuolinen teippi on kätevä kaveri, mutta osaa myös heittäytyä hankalaksi: yllättävän tehokas liimapinta ei jätä sijaa harha-asettelulle.

Tältä näyttivät valmisten korttien kannet.

Lähikuvasta saa paremmin selvää perhospaperista.

Loppusilaukseksi sommittelin kutsujen sisäpuolelle kolme konfetti-perhosta kuhunkin. Kuoriin vielä postimerkit sekä air mail -tarrat ja sain kiss the invitations goodbye.

Suunniteltu sekasorto.

Valmiit kutsut näyttivät siis kutakuinkin tältä.

Hirvittävän nipun sitten survoin postilaatikkoon.

Kutsuja tuli yhteensä 69. Ja me kun vielä karsimme listaa mahdollisimman suppeaksi... Syytämme laajoja sukujamme. (Onneksi omien serkkujeni keski-ikä on vielä sen verran alhainen, etteivät he ole kovin sankoin joukoin ennättäneet pariutua ja lisääntyä. Toista on sulhasen serkuskatraan kohdalla.)

Vielä en ole tohtinut ynnätä mitä kutsujen hinnaksi lopulta tuli, mutta eiköhän senkin aika joskus koita. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä sain toteuttaa mielikuvaani juuri niin tarkasti kuin tahdoin, ja jokaisesta kutsusta tuli taatusti ainutlaatuinen.

Suostu en luopumaan

2008-05-29T13:11:00.015+03:00

Stazzy oli heittänyt blogissaan tällaisella haasteella. Minun pitää siis luetella kymmenen esinettä tai asiaa, joista en malttaisi luopua. Askarteluteksti on näin ollen vuorossa vasta tämän jälkeen. Luettelointi alkakoon, ei missään erityisessä järjestyksessä:

1. The Iso Kirja

eli Piplia eli Raamattu. Ensimmäisen Raamattuni sain omistuskirjoituksen mukaan joskus 19 vuotta sitten, seuraavan rippikoulun yhteydessä, ja tämän viimeisimmän hieman yli kolme vuotta sitten. Jokainen on eri käännöksen mukainen, vaan eniten olen tykästynyt tähän Saarnivaaran laatimaan.

2. Pikkuruinen laukuntapainen

Tämän söpöläisen hankin Aberdeenista, ja voi veljet kun onkin ollut kätevä. Ness-niminen merkki ja tweed-tartan-kangas muistuttavat rakkaasta Skotlannista, kokonsa ansiosta laukkua voi käyttää myös kukkarona/pussukkana/clutchina ja värinsä sointuvat aika hyvin yhteen vaateklosettini sisällön kanssa.

3. Kamera

Ostin kuvausvälineeni viime kesänä ylioppilaslahjarahoillani, ensisijaisesti sitä varten että saan ikuistettua Skotlannin-aikaani, mutta myös tulevaisuutta ajatellen. Canon IXUS 70 on palvellut uskollisesti, mutta vieläkään sillä ei saa otettua kuvaa laitteesta itsestään.

4. Läppäri

Varmasti ilmankin voisin elää, mutta etenkin Euroopan toiselta laidalta oli käytännöllistä pitää yhteyttä kotiin Internetin välityksellä. Kannettavani ostin niin ikään ylioppilastuohilla. Ainoa kummastusta herättävä tekijä on koneen kieli: tyyppi puhuu ruotsia, vaikka tilasin sen suomeksi. Eipä se sinänsä ongelmia tuota, olenhan ainakin puoliksi rantaruotsalainen. Hassua vain.

5. Ultimate

Vaikka harva se viikko väitänkin olevani täysin tumpelo ja kykenemätön heittämään/juoksemaan/ylipäätään pelaamaan, ymmärrän aina uudestaan ja uudestaan ottaa kiekon kauniiseen käteen ja jatkaa. Päätin jo alusta alkaen, että pelaan niin kauan kuin se tuntuu kivalta ja mielekkäältä, ja vajaan neljän vuoden jälkeen siis edelleen tuntuu.

Kylläpä muuten nappikseni näyttävätkin normilenkkareilta tuossa kuvassa...

6. Sykemittari

Sain viime vuonna perheeltäni synttärilahjaksi mitä toivoinkin: Suunto-sykemittarin. Koje oli Skotlannissa ahkerassa käytössä, ja antoi pontta lenkkeilyyn. Tähän ja edelliseen kohtaan liittyen voisin vielä mainita, että varmasti ahdistuisin kuoliaaksi jos syystä tai toisesta en pystyisi liikkumaan säännöllisesti.

7. Lukeminen

Aloitin lukemisen alakouluikäisenä, ja siitä lähtien olen ahminut kirjoja niin paljon ja usein kuin vain on aikaa riittänyt. Ikäväkseni vuorokaudet tuntuvat kummasti lyhentyneen näin vuosien saatossa... Joka tapauksessa tykkään lukea, niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin - kielellä ei ole väliä, koska en kumminkaan tapaa muistaa millä niistä se ja se nide nyt tulikaan luettua.

8. Huulirasva

Mikä tahansa huulirasva, ei välttämättä juuri tuo kuvassa oleva. Epäilemättä säilyisin hengissä ilmankin, mutta en vain pidä kuivista huulista. Etenkään turnauksissa, kun tuuli, pöly, hiki ja aurinko tekevät katalaa yhteistyötä suutelointipintojen korputtamiseksi.

9. Purukumi

Mikä onkaan rattoisampaa, kuin lähimmäisten häiritseminen purkkapalloja poksautellen! Etenkin purukumin kieltäneellä yläasteellani se oli mukavaa tuntiajanvietettä. Jenkki Sweet Mint pitää tällä hetkellä piikkipaikkaa suosikkilistani kärjessä.

No en sitten onnistunut sitä kymmenettä keksimään. Onhan noita tuossa. Siirrän haasteen Ullalle Jaappaniin.

Lisää taustatietoa

2008-05-28T15:47:00.002+03:00

Lienee parasta selvittää tilanteen taustoja hieman enemmänkin, koska hölmöähän tätä on lukea jos ei yhtään tiedä miten pitkällä hääsuunnitelmat tässä vaiheessa ovat.

Häiden ajankohdasta päätettiin muistaakseni huhtikuun alussa. Kirkko varattiin melkein heti perään, ja samalla alettiin miettiä missä hääjuhla pidettäisiin. Nopeaan tahtiin varattiin myös kampauksen, meikin ja manikyyrin tekijät, ja niin ikään valokuvaus.

Olin heti koko projektin alkumetreillä pyytänyt kaasoksi erästä ystävääni, joka on perin järjestelmällinen ja itsekin jo naimisissa, mikä osoittautui äärimmäisen hyväksi ratkaisuksi. Tahdoin jonkun, joka osaisi omatoimisestikin edistää asiaa täältä Suomesta käsin kun itse vielä viipotin maailmalla - en pettynyt.

Kaikenlaista tässä onkin tullut järjesteltyä, parissa kuukaudessa. Pappia ja kanttoria pyysimme jo hyvissä ajoin. Sulhasen äiti lupasi ottaa tehtäväkseen pitopalvelusta huolehtimisen, ja ruokalista onkin ollut pääpirteissään valmis jo parin viikon ajan. Nakitin serkkutytön laatimaan häävieraskirjan sekä hoitamaan menujen ja ohjelmien painatuksen sitten kun sen aika koittaa (tyyppi on nimittäin töissä juuri asianmukaisessa paikassa). Kummitätini lupasi ideoida koristelua, mikä helpottaa omaa sähellystäni huomattavasti.

Kaikki edellämainitut hoidimme siis ennen kuin palasin kotiin. Oikeastaan viime viikonloppuna vasta kykenin taas keskittymään kunnolla, kun olin hieman saanut palautua pitkän poissaolon jälkeen. Ensi töikseni kävin äidin kanssa löytämässä itselleni kivan vuokrapuvun; en nimittäin millään viitsi ostaa omaksi kolttua, joka palvelee sen yhden käyttökerran jälkeen lähinnä koiperhosia. Kengät olin hankkinut jo Skotlannista.

Homma tuntuu suurin piirtein olevan hanskassa, tai niin ainakin kuvittelen. Tämän hetken kuumalla listalla komeilevat hääohjelma, orkesteri ja sulhasen puku. Mitäpä sitä turhia kuitenkaan hötkyilemään. En viitsi ottaa turhaa stressiä olemattomista asioista. Ainakaan tietoisesti.

Nyt tarkkana ollut lukija pohtii, millä keinoin muka vieraat kutsuimme - telepaattisestiko? Jätin kuitenkin vasiten sen osan mainitsematta, koska aion seuraavassa tekstissäni keskittyä silkkaan askarteluun. ;)

Yleisön pyynnöstä

2008-05-27T23:19:00.002+03:00

Taas näppäimistön ääressä, niinhän tässä sitten kävi. Viimeksi raportoin au pair -ajastani Skotlannissa, nyt on vuorossa hääaiheista höpinää - yleisön pyynnöstä todellakin. Sietävät sitten "yleisöön" kuuluvat kommentoida ahkerasti. ;)

Aiheeseen liittyvä tarinani kuulostaa lyhyen version mukaisesti tältä: aupparoin Itämeren tuolla puolen vuoden 2007 syksystä tämän vuoden kevääseen. Sitä ennen olin seurustellut poikaystäväni kanssa noin viisi kuukautta. Pääsiäisen tienoilla kultsi tuli vierailulle ja kosi varsin romanttisesti, joten tässä vaiheessa olemme olleet lupautuneita toisillemme eli kihloissa kuudesosavuoden. Kotiuduin melko tasan viikko sitten, mikä merkitsee ainakin sitä, että voin puuhata hääsuunnittelujen parissa täydellä tarmolla.

Pyrin päivittelemään blogia niin usein kuin vain ehdin ja jaksan, koska häihinkään ei ole kuin päivää vaille kaksi kuukautta. Nyt kuitenkin yritän suoriutua Nukku-Matin kanssa treffailemaan tai en ikinä saa käännettyä rytmiäni inhimilliseksi ja koen ennenaikaisen uupumiskuoleman.